Wannabe Barbie

Suo, kuoppa ja Corey

2012-02-12T09:16:00.000+02:00

Nyt on aminohapot taas ojennuksessa ja ruokahalukin on palannut. Tein eilen tietoisen liikkeen hiilihydraattien suuntaan ja tankkasin hiilaria riutuneeseen ruotoon. Nyt on huomattavasti parempi olo ja kiinnostaa jopa aamiaisen ajattelu. En tiedä, mikä ällöpyllyvaihe tuossa oli taas, ettei eväs maistunut. No, ei siitä sen enempää. Nyt maistuu ja jaksaa treenata.

Tämä ihmiselon ihanuus ja kurjuus esiintyy onneksi tasaisin väliajoin, niin tietää olevansa elossa. Kyllähän se ihan hanurista olisi, jos päivästä toiseen kaikki olisin vain yhtä positiivista ~~perseilyä~~ pelleilyä. Ei se ole niin. Olisi rumaa teeskennellä, ettei joskus satu ja ahdista. Sen sijaan se mielenterveyden määritelmä piileekin siinä, millä intensiteetillä ne kuopat tulevat ja miten niistä noustaan. Emotionaalinen rämpiminen, fyysinen pahoinvointi ja yleinen epämääräisyys kuuluu tähän settiin, jota elämäksi kutsutaan.

Tänään, tässä ja nyt se tuntuu hyvältä ja olen kiitollinen. OMG, I feel great!

Permisvaihe

2012-02-10T08:28:00.000+02:00

Onpa hienoa, kun ihminen on muinaisjäänne ja elää edelleen 90-luvun permisvaihetta. Olen ihan käsittämättömän pälli kaikissa teknisissä toimissa enkä kykene oppimaan mitään uutta. Ilmeisesti jotain autismipiirteitä tai muuten vain kyvyttömyyttä elää uutuuksien kanssa. Kamala ahdistus, kun tulee ohjelmistopäivitys tai pitäisi ladata joku nippeli-hippisysteemi koneelle. Psykoosi ja pakkohoito siitä seuraa.

Eilen jouduin väkisin ja täysin pakotettuna tutustumaan Spotify-sivustoon. Oho ja kappas vaan. Siellähän on kaikki, mitä ihminen musiikkituotannosta tarvitsee. Ei tarvitse hinkata juutuubia ja etsiä paskalaatuisia tv-nauhoituksia suosikkibiiseistä. Kannattaa näköjään sittenkin joskus piipahtaa 2000-luvulla.

Kai tuo permiksessä roikkuminen on jotain neuroottisuutta ja mukavuusalueella hillumista. Ei muka uskalla ottaa suoritusrautaa käteen, kun siitä seuraa muutos. Olkoonkin nyt kyse sitten tietotekniikasta tai menneisyydestä. Comfort zone ja himapermis ei ole hyvä yhdistelmä. Tärkeintä elämässä on mennä eteenpäin.

Ps. Varasin parturiajan, jonka varmasti perun ennen ensi perjantaita ;)

Perusasioiden äärellä

2012-02-09T11:06:00.000+02:00

Eilen oli herkkä päivä. Mietin ja pohdin pääni uuvuksiin maailman epäoikeudenmukaisuuksia ja pahuuksia. Kävin rakentavan keskustelun tyttäreni kanssa koulukiusaamisesta ja kunnioittamisesta sekä rehellisyydestä. Ei tainnut 9-vuotias ymmärtää puoliakaan psykiatrisesta keskustelusta. Totesi monologin jälkeen: " koska sä äiti meet taas töihin?".

Tänä aamuna palattiin sitten perusasioiden äärelle. Lihavuuteen nimittäin. Lihoin siis syksyllä kilpirauhasen vuoksi 8kg. Se oli lopullinen saldo ollessani pulleuden huipulla. Tai suoranaisen läskiyden. Lääkitys on labra-arvojen perusteella nyt kunnossa ja kropan pitäisi toimia normaalisti. Vaan eipä tuo toimi. Olen edelleen läski eikä hyllyvät reidet ole kadonneet mihinkään. Aineenvaihdunta ei toimi ja vatsalössö roikkuu. Selkäihratkin ihan paikoillaan. Mitäs nyt sitten tehdään? Ahdistutaan tietenkin ja ihmetellään.

Syön paleoliittisesti ja liian vähän. Siinä kai selitys. Ei paleo pahasta ole, mutta se, ettei kiinnosta säännöllinen syöminen, vaikeuttaa aineenvaihduntaa. Tiedän ja tiedostan sen, että pitäisi syödä enemmän ja useammin. Pitäisi! Kaikenlainen sääntösysteemi tuottaa epämukavuutta ja sitä en näköjään siedä. Haluan olla syömättä tai syödä silloin, kun on nälkä.

Tässä se ongelma siis on. Olen haluton tekemään asialle mitään, joten on kai parempi hyväksyä tosiasia ja olla läski. Hassua tässä on se, että ongelma ei ole mikään himotaistelu tai kyvyttömyys kieltäytyä "kielletyistä" aineksista. Ehei, elämässäni ei ole kuin paleo enkä itke irtokarkkien tai roskaruoan perään. En mässäile hiilihydraateilla enkä karkeloi keksien kanssa. The ongelma on se, että pitäisi ottaa ryhtiliike ja rytmittää syömiset. Syödä sen verran usein, että elimistössä on olisi polttoainetta. Ei treenaava tai "treenaava" ihminen elä ja voi hyvin aminohapoilla ja yhdellä omenalla. Sen tiedän.

Ainoa kysymys nyt onkin se, että miten saan itseni siihen tilaan, että tajuan syödä? Pitääkö hakata kirveellä jalkaan vai laittaa herätyskello pärisemään muistutuksena? Vai pitääkö ihan vain tunnustaa virheellisyytensä ja ryhtyä toimenpiteisiin eikä sluibailla pitkälle iltapäivään ennen ensimmäistä ateriaa. Siitä tässä kai on kyse. Omasta haluttomuudesta :/ Syöminen on tyhmää ja tarpeetonta. Olisi paljon mukavampaa, jos ei tarvisi koskaan laittaa mitään suuhunsa. Nih!

Nyt sattuu!

2012-02-08T10:33:00.000+02:00

Eksyin Facebookissa surulliselle sivulle. Ei lopu itku ihan hetkessä. Maailma on niin helvetin julma paikka! Mikä ihmistä vaivaa, että se tekee toiselle pahaa ja miksi sen sallitaan tapahtuvan? En pysty ymmärtämään. Sattuu kaikkien niiden pienten ihmisten puolesta, joilla on paha olla :(

Ei näin!

2012-02-07T08:19:00.000+02:00

Perhana, kun ei taas maistu ruoka. Eilenkin oli ihan onneton päivä syömisien suhteen. Ei ole minkäänlaista ruokahalua tai näläntunnetta. En vain huomannut syödä. Tietoisesti en pantannut, oli vain muka tärkeämpää kuunnella musiikkia ja keksiä viihdykettä muksulle. Tässä esimerkki, miten EI eletä. Toivottavasti tämä päivä olisi parempi. Fyysisesti sekä psyykkisesti. Niillä on kuulemma jotain tekemistä keskenään :)

Ennen treeniä:

1 mitta Emerald Balance
1 rkl glutamiini
1 rkl BCAA

Jälkeen:

30g heraa
1 rkl BCAA
1 rkl kreatiini
1 rkl glutamiini
1 mitta Madre C-jauhetta

Lounas:

Välipala:

ämpärillinen kahvia
1 pala tummaa (90%) suklaata
2 parapähkinää

Iltapala:

½ banaani
2 dl mustikoita
2 dl rahkaa ( wtf, ei paleota! )

Urheilut:

30 minuuttia kahvakuulatreeniä, tempausta ja rinnallevetoa 16kg

30 minuuttia lumenluontia, avg 145

30 minuuttia persus- ja reisitreeniä

Ebola ja sen jatkot

2012-02-06T10:21:00.000+02:00

Henkilökohtainen ebola on taittunut. Olen iskussa, terässä ja treenikunnossa. Tauti on tosin siirtynyt jälkikasvuun ja yölliset päivystysvuorot ovat verottaneet yöunia siinä määrin, että on melko pöhkö olo. Sen verran virtaa kuitenkin piisasi aamun pikkutunteina, että heittelin rautapalloa puoli tuntia ilmaan. Otsaan tuli ihan ohut kosteus ja se riitti tuottamaan iloa. Yhdeksän päivän lössöily näkyy ja tuntuu kehossa. Dysmorfiaa ainakin, jos ei muuta. Todellisuudessa perusläskin varressa ei näy treenaaminen eikä treenaamattomuus. Läski mikä läski ja se siitä.

Viime viikolla olin itse hengettömässä tilassa. Sitten sairastui esikoinen. Perään kuopus ja seuraavaksi sitten varmaan naapuripitäjässä joku aivastaa. Onneksi noita tauteja ei sentään ihan joka viikko ole talossa, joten ehkä tästäkin selvitään. Kotona voi kuitenkin treenata edes jotain eikä tarvitse ahdistua siitä, ettei pääse salille. Sen verran olen huono äiti, että jätän lumitöiden ajaksi lapsen yksin kotiin ja vietän omaa aikaa hangessa muutaman minuutin. Tulkoon lastensuojelu ja tulkoon kevät. Molemmat kelpaa :)

9 vuotta

2012-02-04T07:50:00.000+02:00

Tasan yhdeksän vuotta sitten makasin Naistenklinikalla ja mietin, että mitä helkkaria tuli tehtyä. Sovittu sektiopäivä ja pelotti niin, että halusin soittaa Hannu Karpon apuun. Jännitti siis se, että mitä mahasta löytyy ja miten sen kanssa pärjää. Ei ollut minkäänlaisia eväitä toimia äitinä eikä minkäänlaista kokemusta lapsista. Kerran olin veljeni lapselle vaipan vaihtanut ja siitäkin oli jäänyt tiukka trauma. Siinä leikkauspöydällä mietin, että olisi sittenkin kannattanut pitää koivet yhdessä. Edes kerran.

Syntymässä ei ollut mitään draamaa. Vatsa auki, lapsi ulos ja sitä rataa. Ensimmäisen yön tosin vietti varmuuden vuoksi tehostetussa hoidossa diabeettisten kasvuolosuhteiden vuoksi. Sitten pääsikin tuoreen emon viereen huutamaan. Olin aivan kuutamolla. Vieras karvapää makasi yhtäkkiä sairaalasängyllä ja sen tarpeisiin olisi pitänyt osata vastata. En osannut. Kotona pelotti, että teen jotain väärin ja tulee maailmaloppu. Neljä kuukautta valvoin putkeen ja olo oli aika psykoottinen. Ei sentään diagnosointiin asti, mutta näin jälkikäteen olisi kenties ollut pienen intervention paikka. Neuvolassa vain sanottiin, että vauva kasvaa ihanasti. Ketään ei kiinnostanut se, että laihduin kuukaudessa 17kg ja maidontulo loppui. Joka aamu ajattelin, että huomenna pakkaan tavarani ja katoan. Jätän lapsen isälleen ja häivyn johonkin lähiöön ja teeskentelen, että olen lapseton. Kai nuo pakosuunnitelmat olivat defenssejä, jotta selvisin itseni kanssa.

Vauvassa ei ollut mitään vikaa. Kasvoi ja kehittyi. Minä olin regressiossa ja syytin itseäni, kun ei tuntunut miltään. Olisi kai pitänyt kokea jotain hurmosmaisia rakkausajatuksia ja pakahtunutta onnea. Todellisuudessa teki mieli vain kätellä lasta ja toivottaa hyvää jatkoa. Jälkikäteen olisin diagnosoinut kai jonkinlaisen synnytyksen jälkeisen minidepression tai sopeutumishäiriön. Eihän sitä tietenkään silloin ymmärtänyt, kun oli ihan pihalla koko ajan. Muistan hoitaneeni omaa psyykettä sillä, että siivosin umpiväsyneenä ihan koko ajan ja halusin kahvojen kiiltävän. Vieraille tuli tarjota uunituoreita lämpimäisiä, koska se oli hyvän äidin ja vaimon merkki. Ihan ohutta suorittamista siis.

Onneksi järki voitti. Yhtenä päivänä tajusin olevani ihan hukassa, kun tuuppasin hangessa vaunuja eteenpäin ja itketti. Päätin aloittaa tutustumisen tähän mustatukkaiseen tulokkaaseen ja siitä lähti ylösnousu. Keksipaketitkin maistuivat taas ja löröhousuista tuli pinkeät. Kotona olikin ihan mukavaa ja vauvakin oli sangen veikeä. Päästin irti jännittämisestä ja suorittamisesta. Elämä helpottui kummasti.

Tänä päivänä kaikki on ällöttävän hyvin. Kenelläkään ei ole mitään ongelmia eikä mitään, mistä pitäisi valittaa. Lapset voivat hyvin ja ovat tasapainoisia. Väitän jopa, että onnellisia. Itselläkin on pipo sopivan löysällä ja kupit ojennuksessa kaapissa. Elämä on siis sangen ihastuttavaa <3

Henkihaukka

2012-02-02T14:18:00.000+02:00

Kuudes päivä ilman liikuntaa ja uhkaavasti näyttää siltä, ettei tarvitse vielä pariin päivään edes haaveilla lenkkareista. Henki ei kulje ja lääkäriin en mene. Ei muuta. Jos blogi nyt hiljenee, niin olen teho-osastolla hapettumassa. Kiitos ja hei! :)

Raakakakkua ja kourallinen karkkia

2012-01-31T16:56:00.000+02:00

Voi perä tätä sairastamista. Aamulla kävelin 30 minuuttia, kun vein pötkylän päiväkotiin. Kuolin kahdesti matkalle ja siitä asti olen ollut vuodelevossa. Välillä vasemmalla ja vaihtelun vuoksi oikella kyljellä. Hoh-hoijaa, että on hauskaa. Onneksi Karvaranne teki eilen raakakakkua ja pääsin tänään maistamaan sitä. Hävyttömän hyvää ja olisin voinut kyynelehtiä ilosta, jos vain olisin saanut henkeä. Tuo hiilaripommi räjäytti reseptorit auki ja mourusin karkkia. Sitä meni kourallinen ja nyt on paha olla. Hyh!

Ihqua kakkua. Ihqun ähkyä ja paksua <3

Viihdelinjaääni

2012-01-30T08:40:00.000+02:00

Se tuli sittenkin. Emätauti ja keuhkoembolia. Vähintäänkin pneumonia. Tai sitten vaan ihan perusflunssa ilman sen suurempia draamatekijöitä. 1 ½ vuotta olin terve. Sitten tuli Saksan pullabileet ja rangaistuksena tauti. Eilen alkoi hävytön hengenahdistus ja olen imeskellyt lapsen vanhentuneet astmalääkkeet loppuun. Onneksi löytyi tuore resepti, jotta voin hengittää vielä tänään synteettisiä kaasuja keuhkoihin.

Lääkäriin en tietenkään mene. Enkä töihin. Enkä yläkertaan. Sen sijaan makaan yöasu päällä sohvalla ja leikin aikuisviihdepuhelinta. Sen verran synkkä ääni, että saattaisi joku innostua. Jason Statham olkoon päivän viihdyttäjä ja painehaavaumia välttääkseni surffailen sohvan ja sängyn välillä. Jasonin kanssa tietenkin. On siinä herraa kerrakseen.

Viikonloppuna kävin äitylin syntymäpäiväjuhlissa. Minä makasin sohvalla ja muilla oli iloiset karkelot menossa. Äiti-raasu oli vääntänyt viljavammaiselle lapselleen mantelikeksejä, kun ei kerroskakut kiinnostaneet. Olin otettu.

Näitä teen heti, kun paranen ja julkaisen reseptin koko maailman tietoisuuteen.

Moottoritie on kylmä. Myönnän, että talvimaisema on kaunis. Etenkin 22-asteisessa autossa kaikki on kaunista.

Tammikuun tulppaanit ja kevät tulee kohta <3

Voimaa pesään

2012-01-28T09:27:00.000+02:00

Tavoitteellisuus ja tavoitteet. Niitä pohdin jo viime vuoden puolella. Eilen sain vahvistuksen sille, että treeneillä on nyt joku tarkoitus. Voima on vuoden sana. Treenaan siksi, että tulisin vahvemmaksi ja voimakkaammaksi. Esteettisyys ei ole se hikoilua ohjaava määre. Toki iloitsen, jos vahingossa muutun mieheksi levyntangon alla. Ei haittaa. Tykkään miehistä jo valmiiksi, joten pitäisin varmasti myös itsestäni.

Tokihan nämä vammani asettavat omat haasteensa sille, missä vaiheessa olkapää kestää 150 kilon rinnallevedon. Tällä hetkellä mennään vauvapainolla eli 40 kilolla ja siitähän on suunta ylöspäin. Lähitavoite olkoon 60kg ja jos ei olkapää kestä, niin sitten se ei kestä. Ei paineita. Polven vuoksi en pysty kyykkäilemään. En edes ilmakyykkyjä. Askelkyykky onnistuu hyvänä päivänä ilman kipuja. Kai sitäkin saa kutsua voimatreeniksi, jos kasaa syliinsä lisäpainoja? Ottaa se mukavasti hanuriin ja reisiin kuitenkin. Etenkin, jos puuhailee 20 minuuttia ilman taukoja ;)

Tämän voimapesäintoilun kiihkossa olen onnistunut jättämään aamuaerobiset pois ilman sen suurempia tuskia. Treenejä tulee nyt vain neljä voimahenkisempää sekä yksi vapaavalintainen. Viisi kertaa viikossa on oikein hyvä määrä. Mitään sen kummempia perusbodauksia en enää tee ja CrossFit on myös jäähyllä. Keskityn nyt vain ja ainoastaan levyntankoon ja kahvakuulaan. Katsellaan, miltä tuntuu. Jos ei tunnu miltään, niin ainahan sitä voi palata vanhaan vouhotukseen. Nyt ainakin on hyvä fiilis ja kropassa kiitollinen olo.

Tauti tuulikaapissa

2012-01-27T11:00:00.000+02:00

Melkein aina voi onnistua. Ja silloin kun ei onnistu, niin tulee dorka olo. Tällä kertaa meni aamutreeni ihan reisille. Nousu crossarille pamautti sykkeen 150 molemmille puolille, joten jo siinä vaiheessa olisi pitänyt työntää poppikone kassiin ja lähteä kotiin. Yritin kaikenlaista, lähinnä selkäpainotteista voikkaa. Säälittävää räpellystä ja mikä huvittavinta, 40kg:n kulmasoutu tangolla osoittautui niin suureksi haasteeksi, että sain aikaiseksi vain 3 x 8. Alkuperäinen suunnitelma oli sipaista rinnallevetoja oikein isolla kädellä, mutta se fäking tanko painoi jo itsessään 300 kiloa, joten keppijumpaksi meni.

Se tunne, kun ei ole voimaa ja olo on ihan heittopussi, on ärsyttävä. Ei auta aamupalat, latausjuomat eikä puiden halailut. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Kenties huomenna on enemmän virtaa. Tuulikaapissa vaanivaa taustatautia olen yrittänyt häätää kolme päivää. Drinkeillä ja D-vitamiinilla. Toistaiseksi tilanne hallinnassa, mutta uhka on olemassa.

Tyrni ja appelsiini kera glutamiinin ja inkiväärin. Väisty taakseni tauti!

Olen riippuvainen Nubian Heritagen huumaavista tuotteista. Seuraavassa elämässä haluan olla pystyasentoinen hunajavoide. Neitsytkäytössä oli tänään myös luomushampoo. Ihan jees, vaikken nyt ilokiekaisuja huudellutkaan kaakeleille.

Tyhmä akka

2012-01-25T14:28:00.000+02:00

Nyt taisi sattua urpoa leukaan. Illalla alkoi kurkkua kuristella ja aamulla oli inhottava karheus nielussa. Ei muita oireita, joten pällinä suhautin 20 minuutin askelkyykkykävelyn 170 sykkeellä. Sen jälkeen tuli välitön yleistilan lasku ja koko kroppa muuttui särkeväksi mössöksi. Ei kuumetta, ei nuhaa, ei yskää. Vain julmettu kokovartalokipu ja kurkun karheus. Oli hyvin tyhmää hikoilla tuo minitreeni. Tyhmä akka! Edellinen infektio on ollut 1½ vuotta sitten ja nyt taistelen kaikin keinoin, ettei tule minkäänlaista tautia. Pakkomakaan peiton alla ja yritän ajatella ~~alastomia miehiä~~ kukkaniittyjä ja laineiden läplätystä.

Ihan turha kuvitella, että mitään muuta voikkaa tekisin tälle päivälle. Kävin lähikaupassa pippuriaskelilla ja tuntui, että olisin kävellyt koko maapallon ympäri. Näillä mennään sitten tämä vapaapäivä ja voin vain kuivaharjotella juoksulenkkejä ja jalkaprässivatkaamista. Jepu jee!

Saijonmaa

2012-01-24T15:05:00.000+02:00

Tämä on niitä päiviä, jolloin täytyy olla kiitollinen koko universumille. Myös Arja Saijonmaalle. Tänään olen saanut treenata kivuttomasti ja olen siitä äärettömän onnellinen. Kaikki tuntuu hyvältä. Kiitos rakkaille ihmisille ja kiitos omalle läskille kropalle siitä, että se on taipunut tänään moneen kertaan <3

Läskin valitusta

2012-01-22T08:57:00.000+02:00

En tiedä, mikä on jälleen ruodossa vialla. Aineenvaihdunta ei taaskaan toimi, olo on huono ja vetämätön. Nilkat turvoksissa, samoin sormet. Silmiä saa kaivaa poskiläskien takaa ja melkein itkettää, kun lonkkaa särkee. Kaikki oireet viittaavat siihen, ettei kilpirauhanen ole taaskaan yhteistyössä. Lääkitys on päällä, tosin viitearvojen ulkopuolella mennään tälläkin annostuksella, joten ehkä joudun taas lisäämään annostusta. Siitä seuraa taas hypomania ja unettomuus, jos synteettistä hormonia on liikaa kehossa. Melkoista taiteilua tämä elämä.

Ikävää sinänsä, että treenit ovat olleet ihan olemattomia. Viikon pornolomalla tuli toki käveltyä useita kilometrejä ja oltua aktiivinen, mutta nyt kotioloissa olen saanut aikaiseksi vain yhden kuulatreenin. Eilen yritin, mutta ei tullut hyvä olo. Silloin ei kai pidä treenata, jos se alkaa itkettämään. En varmaankaan kuole, vaikken nyt pääsekään toteuttamaan treeniohjelmaa juuri nyt. Olettaisin näin. Eikä siitä mitään hyötyä olisi kuitenkaan.

Harmittaa nämä terveysongelmat siinä määrin, että tekisi mieli heittää insuliinipumppu seinään ja maastoutua hankeen. Sokerit lilluvat tietenkin koholla, kun kilpirauhanen ei ole kimpassa ja sekin aiheuttaa taas pännitystä. Olen yrittänyt syödä säännöllisesti. Se vaan tuntuu olevan niin työlästä. Teen sen vastointahtoisesti. Ehkä syy onkin siinä, että olen puoliahdistunut syömisestä eikä se ole kivaa. Siksi kai nämä negatiiviset tuntemukset ovat vallanneet kropan. En tiedä. Kertokoon ken tietää.

Olo on tunkkainen, turvonnut, paisunut, lihava ja megalöysä. Huono fiilis siis. Huomenna kenties parempi päivä, kunhan päästän taas irti näistä valitusvirsistä. Kaksoisleuka pystyyn vaan :)

Ruuhkauni

2012-01-20T18:51:00.001+02:00

Tätäkö nämä ruuhkavuodet sitten ovat? Aamulla kello pärisee klo 05:30, pikasuihkut, kahvit, pienempi pallero ylös ja päiväkotiin. Sitten 300km/h töihin jöpöttämään kahdeksaksi tunniksi. Kahtasataa päiväkotiin, kauppaan, kotiin, esikoinen harrastustoimiin, pyykkikone päälle, imuri laulamaan, ruoanlaittoa ja alkuillasta totaalikooma. Kello 20 kaikki umpiunessa ja sama setti taas seuraavana aamuna.

Niin juu, ne treenit. Missä välissä? Siinä kolossa, kun kuopus opettelee itsenäistä peseytymistä. Burpeen ohella huudan ohjeita shampoopullon oikeaoppisesta avaamisesta ja käyn läpi hygieniaohjeita. Siinä samalla, kun esikoinen mankuu treenien jälkeen ruokaa, punnerran keittiössä ja teen askelkyykkyä munakasta paistaessa. Siinä samalla, kun laitan pyykkiä kuivumaan, ähisen istumaannousuja. Oikein laadukasta voimistelua.

Kaikki johtuu nyt siitä, että olen tehnyt jo kuukausia sitten sen päätöksen, että yöunet menevät kaiken muun edelle. Myös sporttailun. Ei ole enää klo 03 salitreenejä eikä 05 hankijuoksuja. Minä olen ansainnut kunnon yöunet enkä ahdistunutta killittämistä. Mikään asia tässä maailmassa ei mene unien edelle. Paitsi ehkä tulipalo. Näin ikääntyessä kroppa huutaa ihan oikeasti sitä lepoa. Pää huutaa unta ja jos tulee pieniäkin poikkeamia unirutiineihin, niin siinä on koko Uusimaa shokissa ja hysteerisessä hätätilassa.

Mikään ei ole niin tervehenkistä kuin nukkuminen ja laadukas uni. Mikään treenaaminen ei ole niin tärkeää, että se ohittaisi uniasiat. Sen olen sentään tässä möhellysvuosien aikana oppinut, että olen alkanut arvostamaan itseäni niin rajusti, että panostan yötoimintoihin. Olen sen arvoinen. Jokaisen ihmisen pitäisi olla sen arvoinen, että saisi nukkua levollisesti ja rauhallisesti. Elämässä on niin paljon muitakin to do-toimintoja, joten nukkumisen olen vapauttanut kaikista pakotteista. Se on minun omaa laatuaikaa ja parasta mahdollista terapiaa ja itsensä rakastamista.

Lössö

2012-01-19T09:13:00.000+02:00

Psykiatrinen sorvi kutsuu ja pornoilut ovat nyt loppuneet. Kuukauden päästä olisi seuraava loma, joten kai tässä nyt jaksaa taas muutaman päivän leikkiä äitiä ja sairaanhoitajaa. Hah! Olo on kyllä levännyt, vaikkakin viime yönä jäi unet nolliin. Olo on myös hyvin pullea, suorastaan läski. Ei mennyt ihan kivikauden oppien mukaan tuo saksalainen viikko ja syytän siitä nyt vain ja ainoastaan eksymistä Ranskan maalle. Minulla ei ole mitään osuutta siihen, että söin itseni turpeaan kuntoon. Ulkoistaminen on pop! ;)

Tänään alkoi ennennäkemätön, paleoliittinen dieetti. Eihän tästä mitään tule, että lentokoneesta piti varata kolme penkkiriviä ja tulliinkin jäin kiinni reisien kohdalta. Ne kilpparikilot ( +7kg ) ovat edelleen lantiolla ja hanurissa sekä muutama saksalainen salakuljetettu kilo päälle, niin johan tässä ollaan megalössössä kunnossa.

Periaatteessa siis ruokavalio on ok. Kunhan nyt kumitan sieltä kaikki syrjähypyt, suklaan ja ylenmääräiset rasvakarnevaalit. Ei se juuri ponnistuksia vaadi. Sen se sentään vaatii, että syön säännöllisesti ja kellon kanssa. Laihduttaessa ruotoni näköjään vaatii kolmen tunnin välein jotain pupellettavaa, jotta aineenvaihdunta elää. Normaalisti syön siis 2-3 ateriaa ja se riittää. Nyt täytyy pilkkoa energiansaanti tasaisemmin. Onneksi kellon kyylääminen on vain väliaikaista ja kunhan olen taas farkkukunnossa, niin voin palata tuohon perussettiin. Sen verran kai tässä täytyy olla itselleen hyvä, että häivytän kympin pois kehosta ennen kesää.

Treenitkin täytyy muokata järkevään muotoon. Siinä onkin loppuviikolle puuhaa, kun yritän päästä sopuun itseni kanssa siitä, mikä on tervehenkistä ja laihduttamiselle sopivaa liikuntaa. Järkevää ei ole se, että vouhotan 10 kertaa viikossa. Tavoite olisi vähentää puoleen. Se tulee olemaan haasteellista, mutta uskon selviäväni. Tässä kohtaa melkein toivoisin, että olisin mieluummin persiille potkittava kuin yli-innokas. Se saattaisi olla helpompaa ;)

Ranskaan ja pian pois

2012-01-15T09:39:00.000+02:00

Eilen tuli ajeltua lupsakat 600km pitkin eurooppalaisia väyliä. Eksyimme Ranskan maaseudulle ja navigaattori päätti myös olla eri mieltä siitä, minkä valtion mailla pyörimme. Hitusen hukassa ja hitusen kiukkuisena, kun ruokailuväli venähti huomaamatta yhdeksään tuntiin. Nälkä iski kertarykäyksellä ja rääkyminen alkoi voimistua. Onneksi minitieltä löytyi maailman pienin Lidl ja kaalisalaattia sekä epäpaleoliittisia juustosiivuja. Loppui naukuminen ja matka pääsi jatkumaan.

Ranska ei tunnu hyvältä. Ei millään muotoa. Kenties siksi, etten osaa sanaakaan kieltä ja verbaalinen viestintä paikallisten kanssa on mahdotonta. Jostain syystä viesti ei mene perille edes Lontoon murteella, joten tilaa siinä sitten jotain kelvollista syötävää ravintolasta. Huonoja kokemuksia ja niiden perusteella voin sanoa edelleen rakastavani Saksaa suunnattomasti. Saattaa olla, että olen ennakkoasenteinen ja siksi en osaa olla avarakatseinen tympeiden ihmisten kanssa. En vain osaa enkä edes halua. Haluan olla vihamielinen ranskalaisia kohtaan. Niitä uppopaistettuja sekä ihan ihmislihallisia. Pthyi, haluan pois!

Tervetuloa Luxemburgiin.

Macaron-leivokset ovat söpöjä. Ei suussa eikä reisillä, mutta näyteikkunassa kuitenkin ;)

Mun Mersu, joka jää kyllä auttamattomasti jalkoihin oikeiden autojen seassa. Moottoritilavuus ei riitä vauhtiajoon, mutta kaupunkikäytössä ihan näppärä.

Juoppoterveiset!

2012-01-14T06:53:00.000+02:00

Ensimmäinen kerta vuosiin, kun lomailen ilman sykemittaria. En ole myöskään sporttaillut yhtään. Mikäli ontumista ei siis lasketa. Sen sijaan olen nukkunut, ylensyönyt ja juopotellut. Iik, siis todellakin kävi niin, että kävin baarissa eilen. Villapaita päällä ja tennarit jalassa. Panostin siis oikein kunnolla juhlimiseen. Juomaakin kului litratolkulla. Todellisuudessa saldo oli kaksi lasia skumppaa ja kaksi kirkkaampaa drinkkiä. Aika hurjaa ;)

Tässä on nyt kai käynyt niin, että olen vaihtanut normaalien ihmisten lomavaihteelle. Syödään ja juodaan ja... no sen kolmannen tietää kaikki. Ei urheilla, ei juosta aamuaerobisia pitkin eurooppalaisia narkkikatuja eikä suoriteta mitään. Fiilis on mitä mainioin ja olo on mitä mainioin. Ei haittaa, vaikka lonkkaa ja polvea särkee.

Tänään matka jatkuu Luxemburgiin. Auto on vuokrattu ja moottoritiet ovat märkinä. Baanalle mars ja kohti uusia ilmastoja!

Spurguprinsessa Frankfurtissa. Pääosassa minä, sivuosassa minä, ohjaus minä.

Täällä tehdään ihmisistä iloisia ;)

En tiedä, mitä te tässä teoksessa näette. Omiin silmiin se näyttää siltä, että kyseinen herra raapii genitaalialuetta melko euforisessa olotilassa.

Loman ainoat paleoliittiset elementit...

37 leukaa

2012-01-13T03:24:00.002+02:00

Kerron tämän nyt vain siksi, että olen huomionhakuinen. Vietän tänään syntymäpäiviä. Ihan oikein monikossa. Lähinnä kai siksi, että vastaan tehokkuudeltani ja habitukseltani kahta ihmistä. Minusta on siis moneksi, vähintään kahdeksi. Toinen on se mukava ja yhteistyökykyinen ja toinen sitten räyhäävä totaalim*lkku. Onnea siis meille molemmille!

Synnyin 37 vuotta sitten, vaikka muuta väitänkin. Varteni on kuin nuorella varsalla ja mieli jossain esipuberteetin ja eläkeläisen välissä. Hah! Olo on kuitenkin ja ihan oikeasti tasapainoinen, onnellinen ja tyytyväinen. Ei tietoakaan mistään paniikkihäiriöistä ja ikäkriiseistä. Juuri nyt on hyvä olla <3

Ps. Terveisiä Frankfurtista. Täälläkin on hyvä olla <3

Emon synttäreitä "juhlittiin" ennen maastapakoa. Leukoja en ole vetänyt enää aikoihin, mutta suurta riemua tuotti se, että lapselle on jäänyt muistijälkiä niistä tapahtumista, jolloin itseäni kiskoin ylöspäin.

Pieni tauko

2012-01-08T08:48:00.000+02:00

Tässä on nyt aiheellista ottaa pieni blogitauko. Ainakin muutaman tunnin mittainen, jos en pidempään kykene. Katoan Saksaan ja ehkä sitten sen reissun jälkeen on jotain turhanpäiväistä asiaa tarjolla. Tietenkin raahaan läppärin mukaan, joten jos jotain paikallista infoa tulee, niin sitä tarjoilen. Saattaa tosin olla, etten enää palaa Suomeen ja rakennan pesän uuteen osoitteeseen. Ainakin fantasioin siitä mahdollisuudesta :)

Oikein ihastuttavaa ja kylmän kireää tammikuuta. Talvi on mukavaa...NOT!

Laattapaasto

2012-01-05T10:13:00.000+02:00

Eilen liikuin reilut pari tuntia. Kävelyä, crossailua ja kehonpainotreeniä. Ihan mitätöntä ja matalan sykkeen puuhastelua. Verensokeri tykkäsi, muu kroppa ei. Illalla oli huono olo. Yöllä heräsin kahden aikaan oksettavaan tunnelmaan. Kertalaatoitus ja huimaus hävisi. Aamu aukeni edelleen omituiseen oloon. Raskauspahoinvointia muistuttavaa aaltomaista äklötystä. Johtuu kai kilpirauhaslääkityksestä tai jostain telluksen väärästä asennosta. Koko ajan etoo eikä puhettakaan, että pystyisi syömään mitään. Hyh, tulee ihan esikoisen odotusaika mieleen. Silloin pystyin imeskelemään alkuun vain suolakurkkuja ja kylmiä ranskalaisia. Nyt ei mene kummatkaan. En tosin edes yrittänyt ranskalaisia, koska niitä ei ole edes vuosiin enää ollut talossa.

Jotain kai pitäisi yrittää työntää napaansa. Eiliset viihdekeksit eivät uponneet eikä mikään muukaan. Kuvottaa, etoo, ällöttää ja huimaa. Ole siinä sitten ruokapöydän ääressä tai keittiössä. Puhumattakaan siitä, ettei tarvitse mitään voikkaa ajatella tässä kunnossa. Töihin menen kuitenkin oksentamaan työtovereiden päälle. Ovat kenties sen ansainneet. Love <3

Näinhän tämä siis menee. Ongelmien summa on aina vakio. Juuri, kun erehtyy iloitsemaan hyvästä olosta ja huutelemaan sitä muillekin, niin tulee nyrkki silmään. Epätoivoon ei tässä kuitenkaan mennä. Paastopäivä ei todellakaan tee pahaa tälle lössöydelle, joten syödään taas sitten, kun siihen pystyy. Nyt ei pysty.

Toppahousukondis

2012-01-04T09:24:00.000+02:00

Valitin jo loppuvuodesta, että olen lihonut seitsemän kiloa. Olen edelleen jumissa tässä samassa määrässä eikä paino lähde laskuun. Kilpirauhasarvot ovat taas nousseet ja nyt on taas lääkityksen tehostamista luvassa. Hetkellisesti jo olikin aineenvaihdunnallinen olo. Nyt taas iho kutiaa, on turpea olo ja verensokeri toistuvasti 20 pinnassa. Täten siis treenitkin ovat tauolla, kunnes taas pääsen sopuun sisäelimien kanssa. Ei ole mitenkään tervehenkistä lähteä korkeilla sokereilla nostamaan painoja ja siten pumpata litratolkulla lisäinsuliinia kehoon. Nyt tarvitaan vain ja ainoastaan matalasykkeistä ja hidastempoista liikuntaa.

Lähdin aamulla tuiskuun ja viimaan lenkille. Ajattelin laittaa toppahousut jalkaan. Ne samat, joita viime talvena käytin. Ajatukseksi jäi. Se seitsemän kiloa näkyy juuri naisellisesti reisissä ja p*rseessä ja toppabyysat tyssäsivät reiden paksuimmalle kohdalle. Kiltisti takaisin vaatehuoneeseen ja joustopöksyä jalkaan. Ihme kyllä en ahdistunut enkä kiukustunut. Nauratti lähinnä. Nyt pitäisi enää sitten keksiä, miten laihdutan itseni toppahousukuntoon.

En ole laihduttanut enää vuosiin. En edes tunnista enää niitä pakkoajatuksia, joita vuosikaudet kannoin mukanani. En muista, miltä tuntuu olla ruoka- ja laihdutusorientoitunut. Se tuntuu joltain epämääräiseltä ja naistenlehdistä luetulta mössöltä. Ei ole vuosiin tarvinut kyttäillä vaakaa tai arvottaa itseään sen mukaan, mitä peilistä näkyy. Ne vuodet on eletty ja elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin painoindeksit ja rasvaprosentit. Silti ja siitä huolimatta haluan kuitenkin nämä kilpparikilot pois. Vain ja ainoastaan sen vuoksi, ettei tarvitse ostaa uusia toppahousuja.

Jotain tarttis tehrä. En vain tiedä mitä. En osaa enää laskea kaloreita tai tehdä rasvattomia valintoja. En osaa syödä kellon kanssa. En osaa olla dieettimoodissa. Tarvitsen siis apua ja sitä löytyy tästä teoksesta ;)

Syntymiskriisi

2012-01-02T18:32:00.000+02:00

Maailmassa tuntuu olevan palikat sen verran hyvin kohdallaan, että nyt voi vähän ahdistua ensi viikon synttäreistä. Mittariin tulee 37 vuotta. Eihän se paljon ole, mutta sen verran kuitenkin, että voi vähän hyperventiloida. Tunnen itseni toistuvasti 21-vuotiaaksi, joten tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta ikääntyä. Kaiken lisäksi vuosi on mennyt ihan liian nopeasti ohi ja olen hukannut kolmekutosen johonkin. En tiedä, tarvitseeko sitä sen kummemmin muistella, mutta täysin meni hukkaan tuo 12 kuukautta.

Lähden Saksaan pornolomalle juhlimaan synttäreitä. Irtiottoa ja rentoutumista. Uhosin jopa ottavani lasillisen skumppaa viiden tähden hotellissa. Niin hurjaksi ajattelin heittäytyä. Lisäksi tuo matka tulee sisältämään rakkautta, rauhaa ja hyvää tunnelmaa. Kenties käynnin luostarissa ja ihanaista autoajelua baanalla. Istuskelua kahviloissa, ihmisten ihailua ja lihanautintoja. Saksa on maa, jossa olen vapaa neurooseistani. Siellä on hyvä olla ja se tuntuu aivan kodilta. Tunnen olevani omieni joukossa ja olen turvassa. Siksi kai siellä ravaan toistuvasti. Toiset menevät Tallinnaan, minä Saksaan. Sama kai se on, missä itseään viihdyttää. Pääasia on, että viihtyy.

Ikääntyminen ei sinänsä ole huono asia. En sure mennyttä elämää enkä sitä, että rupsahdan. Kukaan ei muutoinkaan katsele silmäryppyjäni, joten se ei sureta. Kenties surkuttelen enemmänkin tulevaisuutta. Sitä, että pysynkö edes jotenkin terveenä ja toimintakykyisenä. Ennakoin kai myös sitä, että tulevaisuudessa tulee olemaan entistä enemmän kremppaa ja raihnaisuutta. Sitä kai etukäteismurehdin. Ruoto ei anna enää tässä iässä ja tällä historialla mitään anteeksi ja rangaistukset tulevat olemaan entistä suurempia ja voimallisempia. Näiden tilojen ennaltaehkäisy tulee olemaan suurin haaste vanhentumisessa.

Otan kuitenkin haasteen vastaan ja lupaankin pitää itsestäni, 37-vuotiaana, hyvän huolen. En kiusaa enkä rääkkää kroppaani ja rakastan sitä ehdoitta. Myös niinä päivänä, jolloin tekisi mieli juosta päin betoniseinää ja amputoida raajat irti. Myös silloin lupaan olla itselleni hyvä, koska olen sen arvoinen <3

Se siitä

2011-12-31T06:30:00.001+02:00

Vaihteeksi asiallisempaa ajatusta. Johan tässä nyt on naisia solvattu tarpeeksi ja haukuttu muutkin maailman epäkohdat. Mennään hetkeksi tähän vuoteen, joka onneksi loppuu. Olisi saanut loppua jo viime tammikuussa. Sen verran skeidaa mahtui mukaan. Vammat, vaivat, vuoristoradat ja muutkin vähemmän mukavat asiat unohdetaan NYT ja seuraava vuosi korkataan ihan uusin tunnelmin. Kiitos ja näkemiin 2011.

Huomisaamuna en herää laihduttajana enkä uuteen elämään. En tee mitään muutoksia enkä lupaa mitään. En edes sitä, että ensi vuodesta tulee maailman paras. Sitä ei tarvitse luvata, koska tiedän, että näin tulee tapahtumaan. Itseäni lainatakseni:

sen vaan tietää, kun on hyvä olla

Vuosi taputeltiin eilen pakettiin sosiaalisella tapahtumalla ja hyvällä fiiliksellä. Olkapäävammaisena tietenkin kuvittelin olevani keilakuningatar ja jouduin huomaamaan sen, etten osaa keilata eikä käsi tykkää keilapalloista. Noloa tunnustaa, ettei tappio ole minua varten. Vielä nolompaa on tunnustaa se, että iloitsin muiden epäonnesta. Hah, terveisiä ja anteeksi! :)

Siihen aikaan, kun minä olin nuori, niin keilahallissa oli kunnon valot.

Tappion jälkeen piti saada lohturuokaa. Tällä kertaa mauttoman kana-artisokkasalaatin muodossa. Pyh, Essoltakin saisi laadukkaampaa ja maukkaampaa. Aivan mitätön annos, mutta nälkäänsä sitä syö vaikka pöytäliinan.

Ainahan siinä käy niin, että kaverilla on paremmat eväät :)

Jälkiruoaksi sujahti maailman ällöintä suklaa-toffee-löllö-sokeri-mössö-tönkkökakkua. Ei kuvamateriaalia, koska se oli niin rumaa ja pahaa. Söin, turposin ja kaaduin sohvalle. Siinä muhkea päätös eiliselle. En kyllä muista sitä hetkeä, jolloin olisin viimeksi ollut perjantai-iltana muualla kuin kotona. Se taisi olla joskus 1800-luvulla viimeksi. Kenties ensi vuosi saa uusia elementtejä tähän triangelielämään. Koti, työ ja sali saattaa laajentua pienimuotoiseksi orkesteriksi ja mummo alkaa taas elämään.

Tänään kuitenkin katsellaan psykiatrisia raketteja iltavuorossa ja aloitetaan ensi vuosi aamuvuorolla. Perusasioiden äärellä siis ja viikonloppuna töissä. I like it!

Oikein rauhallista ja tervehenkistä elämää kaikille! Ollaan ihmisiä myös ensi vuonna ja nautitaan niistä minimaalisista hetkistä, jotka ansaitsemme. Amen ja se siitä.

Ei naista minun takapihalle

2011-12-30T11:43:00.000+02:00

Olisikohan elämä helpompaa, jos olisi perusnainen. Sellainen hysteerinen, kirkuva ja hukassa oleva rääpäle, jolla on elämänhallinta käsilaukussa. Kenties voisi olla arki kauniimpaa, jos näin olisi. Kaikella rakkaudella vaihtaisin teemaverhoja keittiöön, nilkuttaisin korkokengillä kauppaan ja haittaisin liikennettä olemalla vain tyhmä. Iltaisin katselisin draamaelokuvia ja itkisin pitsipuseron tahmeaksi. Facebookin statuspäivitykset olisivat imelää perhekeskeistä bullshittiä:

Lasten kanssa leivotaan pullaa ja Esko rakastaa mua. Sydän ja toinenkin.

Sittenkö elämä olisi sellaista, että naapuritkin tervehtisivät? Moikka vaan sinne seinän toiselle puolelle. Joskus kyllä tulee ihan oikeasti mieleen, että mikä geenimoka on tapahtunut, kun ei naiset kiinnosta. Ei siis eroottisessa mielessä eikä sosiaalisessa. En vain kestä sitä turhanpäiväistä papatusta ja asioiden vaikeuttamista. Enkä myöskään siedä tyhmyyttä ja valtaosa niistä naisista, jotka ovat reviirilleni pyrkineet, ovat tyhmiä. Valitettavasti. Enkä tarkoita nyt välttämättä älyllisiä ominaisuuksia. Lähinnä sitä huomionhakuista huutamista ja käytännönjärjettömyyttä. Sitä juuri tarkoitan ja siksi minulla ei ole ystäviä. Paitsi muutama ja hekin samanhenkisiä epänaisia.

Elämäni tarkoitus ei ole haalia kovaäänisiä akkoja ympärilleni. Sen tarkoitus on pysyä erossa niistä teemaverhoja vaihtavista perusnaisista. Hyvin on onnistunutkin ja viimeistään siinä vaiheessa katoaa viimeinenkin verhonarttu, kun ilmoitan olevani sovinisti, jonka mielestä naisten äänioikeus pitäisi poistaa. Hyvin menee ja saa olla yksin.

Nainen on toiselle naiselle ihan p*rsreikä. Sehän on historian saatossa todistettu jo useaan kertaan. Oppurtunistin ominaisuuksissa se haluaa kaiken. Sen mielestä hyöty on perusarvo. Kaikesta pitää imeä jotain itsekkäästi. Kaksinaamaista tunnepeliä ja aina oma läskinapa edellä. Sellainen se viehättävä nainen on. Kateellinen, katkeruuteen taipuvainen ja toisen omaa tavoitteleva. Kaikki yhdessä paketissa, jolla on tissit.

Tyhmyys on tarttuvaa. Siksi olen subjektiivisessa tyhmyydessäni oikein kiitollinen siitä, etten ole pakotettu viettämään aikaa akkalaumoissa ja keräilemään tuikkukippoja. Saan hengittää kaikessa rauhassa ja olla itseni kanssa tyhmä. Sitähän minäkin olen automaattisesti, koska olen nainen. Vaikkei niitä tissejä olekaan.

Meidän Esko

2011-12-28T09:51:00.000+02:00

Viime yönä oli ihan pakko miettiä naisen funktiota parisuhteessa. Olen vakaasti sitä mieltä, että naisen paikka on avokämmenen ja hellan välissä ja naisen tehtävä on palvella miestä. Niin juuri. Palvella ja olla miestä varten. Se ei tunnu olevan kovin yksiselitteinen asia. Ainakaan muille. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia silittää sukkia ja vääntää aterioita herralle, jonka tehtävä puolestaan on vain olla olemassa ja suojella tarvittaessa. Tosin pärjään siinäkin asiassa ihan itsenäisesti. Nyrkki heiluu, jos joku kotiluolaan pyrkii. Lähinnä tuo palvelualttius on ongelma muille. Niin ei kuulemma saa tehdä, koska se on alistumisen merkki ja tänä päivänä täytyy pyrkiä tasa-arvoisuuteen.

En minä halua tasa-arvoa enkä tiskausvuoroja. En halua, että mies tasavertaisuuden vuoksi suorittaa keskilattiaimurointia ja unohtaa nurkat. En halua, että hän ripustaa pyykkejä väärään järjestykseen ja epämääräisiin myttyihin. Ei mies osaa oikoa hihoja eikä tarkistaa lahkeiden sukkakätköjä. Ei sen tarvitse, koska sitä varten on nainen. Miksi siis aiheuttaa konflikteja sen vuoksi, että se on tasa-arvoista? Siitä ne parisuhdevammat syntyvät, kun pyritään samalle viivalle ja sitten ollaan emotionaaliset nyrkit ojossa.

Naisella on omat tehtävänsä ja miehellä kykyjen mukaiset toimet. Miksi niitä pitäisi jotenkin sulauttaa toisiinsa? Siksikö, että joku on tullut hamppuhuuruissaan siihen tulokseen, että nainen ja mies ovat samoista elementeistä? No ei se niin mene eikä se niin ole. Mies on evoluution saatossa ollut aina se metsästäjä ja laumanjohtaja. Nainen puolestaan ympäristön siistimisvastaava ja soppakauhan hämmentäjä. Mihin ne perustehtävät olisivat muuttuneet.

Kaiken lisäksi naisen tehtäväreviilille työntyvä mies on nössö. Nyhverö, lapanen, ämmä. Kuka sellaisesta pitää? Ei ainakaan tosinainen. En minäkään naisena mene sirkkelin ääreen, jollei kutsuta. Parempi pysyä omalla tontilla. Naisen nuppi on myöskin monitasoisempi ja kyvykkäämpi käsittelemään monia toimia yhtäaikaisesti. Se kykenee hämmentämään lihapataa, imuroimaan ja pyllistelemään samaan aikaan. Mies vaihtaa talvirenkaat, pitää tauon, murisee, ja ottaa päiväunet. Sitten se haluaa ruokaa ja illan päätteeksi pystyy ehkä tekemään jonkun korjausliikkeen. Ei missään nimessä samanaikaisesti.

Seuraavassa elämässä olen taatusi mies. Sovinisti vaimonhakkaaja. Ihan vain siksi, että jo nyt vihaan nalkuttavia akkoja ja sellaisia naaraita, jotka eivät ymmärrä paikkaansa. Yhtäkään narinaa en hyväksy siitä, miten meidän Esko ei silitä pyykkejä. Kuule nainen! Sillä välin, kun tästä elämäsi epäkohdasta nalkutat, itket ystävillesi ja osoitat mieltäsi, olisit ihan itse hoitanut pyykkitehtäväsi ja parisuhteesi olisi riidaton. Anna Eskon olla mies ja ole sinä nainen.

Vähänkö vaikeaa?

2011-12-27T06:49:00.000+02:00

Voi ahdistuksen hetki! Olen yrittänyt miettiä näitä treenitavoitteita enkä pääse minkäänlaiseen selvyyteen. Jumankauta! Miten voi olla niin vaikeaa tehdä päätöstä siitä, mitä haluaa? Kenties kai siksi, että haluaa kaiken. Tai sen tiedän, etten halua olla laiha. Siis sellainen lihaton rääpäle. Sitä EN halua. En halua myöskään olla pahantuulinen enkä ahdistunut siitä, että liikuntakertoja pitäisi jotenkin rajoittaa. Siitä tulee formula suuhun, jos täytyy olla liikkumatta silloin, kun siltä tuntuu. No niin. Siinä se ongelma kai sitten onkin. En kykene sitoutumaan mihinkään. En minkäänlaisiin rajoituksiin, joissa itsemääräämisoikeus imetään pois. Siksi kai tämä on niin vaikeaa. Minä itte teen, ihan itte. SE on ongelma.

Auttakaa! Miten saan ohjelmoitua itseni sitoutumaan? Ongelma ei siis ole se, ettenkö voisi toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Ehei, teen toki. Ongelma on se, että teen liikaa ja sen varsinaisen sopimuksen lisäksi kaikkea ylimääräistä. Jos annetaan määräykset siitä, että neljä treeniä viikossa ja kaksi PK-lenkkiä, niin mitä tekee urpo? Se hikoilee salaa pimeässä ja teeskentelee, ettei sitä lasketa. Se huijaa itseään ja tunnustaa sen sitten kuitenkin ja saa huutoa. Melkein toivoisin, että urpo osaisi edes olla hiljaa.

Tämä on koko elämäni ongelma. Vallattomuus ja omaehtoisuus. Halu olla itsenäinen toimija ja halu tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tämän takia en pysy ruodussa ja vellotan näitä asioita yöt ja päivät. Miten voi OIKEASTI olla niin vaikeaa rajoittaa treenikertoja järjelliseksi? Arggg! Eilenkin päätin, että tänään en tee kuin yläkropan salitreenin. No miten kävi ahdistavan yön jälkeen? Johan piti klo 05 äheltää kehonpainotreeniä ja kohta hilpaisen salille. Miksi? Jumalauta, miksi?

Kertokoon ken tietää. Minä en tiedä :/

Ryhdikkäästi ruotuun

2011-12-26T12:27:00.000+02:00

Joulukemuilut ovat nyt ohi. Se niistä riisipuuroista ja sokerikonvehdeista. Meni kyllä ihan reisille suklaan kanssa. Osastolle oli ilmaantunut jos jonkinmoisia käärerasioita ja tulihan niitä sitten napsittua yksi jos toinenkin. Oikeastaan koko joulun aikana en syönyt mitään kelvollista. 300 välipalaa kylläkin. Se on nyt loppu ja tamma tiukasti arkeen kiinni. Tapaninpäivähän on siis jo arkipäivä. Miksi viivytellä huomiseen, kun voi jo tänäänkin kiristää naruja. Maanantain kunniaksi siis.

Joulun pohdintateema on ollut treenitavoitteiden asettaminen. En ole vielä päässyt selvyyteen, mitä haluan ja miksi. Enkä sitäkään, millä metoideilla jatketaan. Faktahan on se, että vammainen ruotoni ei ihan taivu joka suuntaan ja se asettaa melkoisia ehtoja treenitavoitteille. Ehkä nämä irralliset ajatukset jotenkin selkiytyvät tässä lähipäivinä. Jotain haluan, mutta en tiedä mitä. Kertokaa, jos joku tietää tavoitteeni. Kiitos :)

Treenattu on aattona ja eilen. Molempina päivinä parit puuhailut. Eilen reisi- ja vatsavääntöä sekä aerobista kuntopiiriä. Tänään saattaa olla lepopäivä. Ulkona tuulee niin, että laihemmat menevät kumoon, joten lienee kohtuullista pysyä kotona, ettei tule puu silmään ja kattopellit kainaloon. Tämä päivä mennään pienillä ruokamäärillä, koska on turpea olo. Eikä kyllä edes ole nälkä. Eilen kuulin rakentavaa palautetta peräni suurentumisesta ja navan laajentumisesta. " Ootsä tosiaan vähän lihonut ja p*rsekin näyttää levinneen". Kiitos palautteen antajalle huomiosta. Se oli ihan adekvaattia. Turha itkeä tosiasioiden edellä. Perä on lähtenyt laajentumaan ja tilannetta ei edesauta ~~tuhannet~~ parit suklaakonvehdit. Nyt siis reippaasti ruotuun ja hyvällä fiiliksellä kohti tavoitteita. Niitä, joita en ole vielä asettanut ;)

Aattojumpat

2011-12-24T14:17:00.001+02:00

Spontaani herätys klo 05:30. Edellisillan joulukarkelot näkyivät verensokerissa, joten oli puuhailtava lempeää aamuvoikkaa. Terveisiä muuten äitylille. Sacher oli hyvää. Niin ja piparit. Ja appelsiinkakku. Ja olikos vielä jotain muuta? ;)

Jouluaaton puhinat:

40 minuuttia kehonpainotreeniä
30 minuuttia tehokasta haba- ja ojentajajumppaa ( auts <3 )
20 minuuttia intervallia crossarilla

Hyvät treenit alla ja nyt voikin sitten pönöttää töissä klo 21 asti. Huomenna myöskin iltavuoro, joten aamun voin pyhittää hikoilulle. Semmoinen joulu. Ei kovin kummoinen siis. Oikein kelvollinen kuitenkin enkä missään nimessä valita. Itse toivoin töitä ja omaa aikaa jouluksi ja sen sain. Kiitos, antoisaa aattoa ja voikaa paksusti! <3

Ryhmähali

2011-12-21T17:18:00.001+02:00

Henki kulkee sittenkin taas. Työperäinen ahdistus ja himmeä tuskatila on väistynyt. Erikoissairaanhoidossa on sittenkin inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Kaiken emotionaalisen oksentamisen ja unettomien öiden jälkeen tänään tuli ilouutisia. Jopa niin iloisia, että kauan kadoksissa ollut työmotivaatio heräsi jälleen. Tunsin muutaman minuutin ajan jopa inhimillisiä auttamishaluja ja empatiaa. Ne tosin katosivat hyvin pian :)

Tähän väliin kiitos työyhteisölle. Ilman teitä saattaisi olla vähän tylsää ja rankkaa. Niin ja anteeksi tietenkin myös. Otetaan ryhmähali <3

Rinnalleveto on uusi heroiini

2011-12-20T18:50:00.001+02:00

Tympeän työperäisen ketutuksen saattelemana uhosin ryhtyväni heroiinin vakikäyttäjäksi. Voin tunnustaa nyt ja tässä, että en ole koskaan käyttänyt huumausaineita. En ainakaan suuria määriä enkä etenkään suonensisäisesti. En tosin kyllä ajatellut nytkään aloittaa. Ei enää tässä iässä kannata. Kamalan vaikeaa muutenkin kaikki eikä yhtään huvita lähteä spurgumestoille kerjäämään apuaineita. Paha olo siitäkin tulisi, ihan kuten alkoholista. Ei siis edes narkkarimateriaalia. Urakehitys sairaanhoitajasta herskaprinsessaksi ei tule toteutumaan. Terveisiä kuitenkin Amy Winehouselle. Sinne jonnekin.

Sen sijaan ajattelin ryhtyä rinnallevedon vakikäyttäjäksi. Hassua kyllä, että olkapää kestää vauvatangon vippailun. Siitä olen kovin kiitollinen. Ja siitä, että raaka rinnalleveto menee suoniin ja nuppiin. Ou jee, narkomania on mahtavaa! :)

Päivän treeni:

10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

raaka rinnalleveto

+ 30 minuttia nivelrikkoista ontumisjuoksua

Rasvainen psykoosi

2011-12-19T11:40:00.000+02:00

Suomi on psykoosissa, koska voi on loppu. Häikelemätöntä voiläträystä on harjoitettu koko syksy ja nyt on sitten hätilan hetki. Suomalaiset kuolevat, koska pannasta päästetty läskirasva on loppunut ja lehmät imetty kuiviin. Naurattaa lähinnä tämä hysteria. Eilen naisihmiset oikeasti kohisivat voihyllyn edessä ja päivittelivät, miten joulu nyt tulee tupaan, kun ei ole voita tarjolla. Tulipa siinä sivulauseessa syyllistettyä karppaajat ja toistaalta kehuttua sitä, miten mukavaa se on taas nauttia aitoja makuja margariinivuosien jälkeen.

Tämän päivän tiedoksianto Prismassa. Tarjolla oli virolaista voita, jota kukaan ei uskaltanut ostaa. Tanskalainen näytti ainakin vantaalaisille kelpaavan.

Miten te selviätte voikriisistä? Onko paniikkia ilmassa, tuleeko ahdistus vai onko se jo olemassa? Hyperventilaatiota lienee jossain päin tarjolla kuitenkin. Melkein on nyt pakko vähän elvistellä ja aiheuttaa suurta kateutta. Minun kaapista nimittäin löytyy 200g voita. Tulkoon voikateus ja vihamielisyys! :)

Jankuttaja

2011-12-17T11:26:00.000+02:00

Joillakin ihmisillä tuntuu olevan harhaluuloisia kuvitelmia siitä, että kanssakulkijoita voi kohdella ihan miten haluaa. Eihän se nyt ihan niin mene. Ihmissuhteet kun edelleenkin perustuvat vastavuoroisuuteen ja keskinäiseen kunnioittamiseen. Ei ystävyys- tai parisuhteessa pissitä silmään eikä valehdella. Ei myöskään luikerrella vastuuta karkuun eikä syytellä tai solvata. Ei ainakaan perusteettomasti. Saa olla eri mieltä ja saa kiukutella, mutta munapää ei saa olla.

Vastuu omasta suusta suolletuista teksteistä on tuottajalla. Mikäli vastaanottajan kognitiiviset taidot tai yleinen älykkyys ei riitä käsittelemään vaikeita teemoja, niin silloin niitä ei kannata esittää. Samalla tasolla kommunikointi on melko haasteellista ja siksi onkin turvallisempaa pysyä yleisissä läpinöissä kuin avata vaikeaselkoisia kaavoja. Ihmisillä kun sattuu aika usein olemaan tiukkojakin mielipiteitä erinäisistä teemoista. Politiikka, uskonto ja ravitsemus lienevät niitä kaikkein herkimpiä. Karpin kanssa ei välttämättä ole sopuisaa ylistää perunan hiilihydraattikuormaa tai äärimuslimin kanssa viritellä naisten oikeuksia käsitteleviä lausuntoja. Se ei ehkä ole kovin hedelmällistä.

Ystävien, tuttujen ja samanhenkisten kanssa voi olla vapaamielisemmin. Niiden kaikkein tärkeimpien kanssa voi jopa tapella ja jankuttaa. Rakentavasti kuitenkin. Toista vuotta jatkunut lässyttäminen samoista piipityksistä on jo työlästä ja turhauttavaa. Siitä on tullut tapa. Huono sellainen. Ikään kuin ei olisi enää muuta puhuttavaa kuin sönköttää samaa settiä, joka ei etene eikä johda mihinkään. Se, jos mikä, on puuduttavaa. Yhtäkkiä sitä kuitenkin huomaa, että se on ainoa tapa olla yhteyksissä. Se tappelu siis. Ainoa tapa ylläpitää suhdetta ja ainoa tapa olla yhteyksissä.

Hoh-hoijaa, sanon minä. Kahden periksiantamattoman henkilön pitäisi sanoa käsipäivää ja kadota eri suuntiin. Niin kai pitäisi, mutta ei se ole niin helppoa. Kenen kanssa sitä sitten tappelisi kaikki päivät, jos ei olisi yhtä omaehtoista toveria vastassa? Siihen tämä kaikki kai perustuu. Vuorovaikutuksen vaikeuteen. Kiintymykseen ja samantasoiseen dialogiin. Jatketaan siis. Mennään toinenkin vuosi näillä eväillä.

Ps. Rakkaita terveisiä Chuck Norrisille <3

Barbie Facebookissa

2011-12-16T12:24:00.000+02:00

En tiedä, mikä idea tässäkin taas on, mutta rakensin tällekin blogille omat sivut Facebookiin. Kenties sen vuoksi, että voin urpoilla blogisivun kautta ja voin pyhittää siviiliprofiilin edes hitusen asiapitoisemmalle käytölle. Niin varmaan... Haha! :)

Kokeillaan nyt kuitenkin, josko tämä lähtisi toimimaan. Liittykää mukaan, jos kiinnostaa :)

http://www.facebook.com/pages/Wannabe-Barbie/126435420806124

Ps.Osaako joku sanoa, miten tähän blogiin saa liitettyä sellaisen "badgen", jolla pääsee suoraan Facebookiin? En sitä nyt muka mistään löydä ja heikkohermoisena en pysty keskittymään tarpeeksi.

Epäjoulu

2011-12-16T10:12:00.000+02:00

Maailmassa on nyt sellainen epäkohta kuin joulu. Olen kenties koko universumin ainoa henkilö, joka tätä *piip* aikaa vihaa. Tai en vihaa. En vain pidä sitä mitenkään tärkeänä tai tarpeellisena asiana. Joulu on yksi viikonloppu kaikkien muiden joukossa. Sillä ei ole minkäänlaista merkitystä eikä se aiheuta kuin yhden poikkeaman arkirutiineihin. Joululahjojen hankinnan. Onneksi tosin vain kahdelle alaikäiselle. Olen jo vuosia sitten kieltäytynyt kaikenlaisesta lahjojen vaihtamisrituaaleista ja korttiprojekteista. En muista ketään eikä kukaan muista minua. Ihastuttava ja vastavuoroinen tilanne. Ne ihmiset, jotka ovat rakkaita, ansaitsevat erityishuomiota ihan jokaisena päivänä vuodessa ja voin ostella heille pörrösukkia vaikka huhtikuussa, jos siltä tuntuu. Joulukuussa ei tunnu.

Lapset saavat paketteja. Vain sen vuoksi, ettei heitä solvata koulussa uskovaisiksi tai köyhiksi. On sekin riittävä motiivi tuhlata rahaa. Tänäkin vuonna lahjahankinnat hoidettiin muutamassa tunnissa. Täsmäisku kahteen liikkeeseen setelit tiskiin ja se oli siinä. Ei tuskailuja, ei paniikkia, ei hermoilua. Lapsille paketoitua huomiota ja teeskenneltyä iloa. Sitähän tämä vanhemmuus pitkälti on.

Kotoamme ei löydy yhtäkään tonttua. Ei joulupalloa eikä kynttelikköjä. Asumme synkkyydessä ja paheksumme naapurimaaston valokaapeleita. Odotamme alennusmyyntejä ja halvennettuja kerrastoja. Joulusuklaidenkin hinnat puolittuvat sopivasti vuodenvaihteessa. Siitä syntyy meidän perheelle iloa. Halvoista suklaarasioista ja litistyneistä marmeladiaskeista. Ei niitä kukaan kyllä oikeasti edes syö. Niitä pitää vain ostaa sen takia, että meissä kaikissa asuu pikkuruinen Sulo Vilen.

Surullista tietenkin on se, etten osaa feikata jouluiloa- tai romantiikkaa edes niille, jotka tunnustavat adventtikalenteria. En ulise enkä protestoi ääneen. Olen vain hiljaa ja se tuntuu olevan jouluihmisille kaikkein kamalinta. Se, ettei kaikki pidä joulusta, tarkoittaa jouluverhofriikeille suoranaista uhkaa. Kaikkien ON pidettävä joulusta. Siinä on tehty samanlainen demokraattinen päätös kuin ruislimppurakkaudessakin. Siitä ON pidettävä tai joudut juoksemaan avotuleen anteeksipyyntöjä huudellen.

Yhteisöllinen paine nauttia joulusta, ahdistavasta ihmispaljoudesta, kilisevistä lurituksista, rumista jouluhippiäisistä ja tunkkaisista aterioista, on valtava. Mikäli et tähän piparimuottiin istu, niin olet syyllinen siihen, ettei ole lunta ja kaikilla on paha mieli. Pyydänkin nyt siis anteeksi sitä, että teidän kaikkien joulu on pilalla. Sori.

Iso mies

2011-12-15T15:14:00.001+02:00

Miehen pitäminen on kovin kallista ja hankalaa. Etenkin ison miehen. Havahduin tähän asiaan, kun silitin Karvaranteen vaatteita. Mitoiltaan pienikokoinen ( 192/112 ) henkilö kun täyttää pesukoneenkin jo yhdellä T-paidalla. Mielellään tietysti toivon, että uros vaihtaa vaatekerran päivittäin ja täten peruspesukone laulaa monta kertaa päivässä. Se on kallista! Suihkusaippuaakin kuluu kovasti, kun on lääniä, mitä pestä. Onneksi on sentään tukatonta mallia, niin ei mene shampoota.

Lisäksi tietysti miehellä on iso suu. Sinne menee kymmeniä euroja viikossa. Etenkin paleoliittisen miehen naamaan katoaa paljon kallista kamaa. Ei se yhdestä munasta hiljene. Niitä täytyy olla vähintään kuusi. Vattujakin menee monta rasiaa viikossa. Ei riitä muutama rääpäle lautasella.

Entäs ne viulukoteloon verrattavat lenkkarit tuulikaapissa? Eihän sinne enää muiden tossuja mahdu ja muut asukit joutuvat käyttämään takaovea, koska etuoven edusta on varattu nelikasin Reebokeille. Täytyy siis ostaa vähintään kartano, jossa on maailman suurin eteinen.

Autokin pitää hankkia sen mukaan, mahtuuko mies kyytiin. Millään Nissanilla ei kannata ajella kahdella renkaalla. Täytyy olla rekka-auto. Katu-uskottavuuden nimissä ainakin.

Onhan kookkaudessa hyvääkin. Pätkävaimo voi käyttää korkokenkiä eikä näytä kuulantyöntäjältä. Ensin tosin pitäisi ostaa ne korkkarit. Lisääntymistarkoitukseen iso mies on oiva. Jälkeläiset saavat mahtavat geenit. Paitsi jos ovat tyttöjä. Toisaalta kaksimetrinen tyttölapsi voi päästä ennätystenkirjaan ja täten saada elämäänsä muutakin kuin majakka-huutoja.

Vaatteitakaan ei löydy halpisketjuista. Ei ole Henkka eikä Maukka ison miehen ystävä. Tarjolla on vain hengenahdistusta ja verenpainetta nostavia vauvapaitoja. On siis mentävä merkkimyymälään ja lompakko narisee kilpaa hintatietoisen emännän kanssa.

Lentäminenkään ei ole helppoa. Paitsi siipeilijälle, koska aina irtoaa pitkälle miehelle exit-paikka eikä seuralaista sovi sijoittaa etäälle. Kelpaa siis tynkäjalallekin matkaaminen.

En minä valita. En tietenkään. Ihan mielelläni teeskentelen heikkoa naarasta ja käperryn jättikainaloon murisemaan. Mielelläni myös katselen, kun lampunvaihto sujuu vain käden ojentamisella ja ilman apuvälineitä. Ihan mielelläni myös kiikutan luomulihaa isoon suuhun ja leivon piiperryspipareita. Rakkaudella silitän Euroopan isoimmat paidat, siirrän megakenkiä ulkovarastoon ja rullaan jättisukkia laatikkoon. Ihan mielelläni. Ainakin tilipäivinä.

Tempur

2011-12-15T08:04:00.000+02:00

Hupsista, olipas melkoinen räyhäpäivä eilen. Kiitos ja anteeksi asianosaisille. Tänään on toisenlainen moodi ja hyvä niin. Sehän nyt on ollut tiedossa, että kiihtyminen nollasta sataan onnistuu nanosekunnissa. Eilen oli siis sellainen kiihkopäivä, että noita kiihdytyksiä tuli useampikin. No, se siitä. Tänään on hyvä päivä, koska ei tarvitse mennä töihin. Ei viiteen päivään, joten hienoja päiviä luvassa :)

Viime yönä osoitin kiitollisuutta uudelle Tempurin tyynylle. En tietenkään nukkunut, koska olin liian kiihkeässä olotilassa, mutta silti nautiskelin ihanaisesta asennosta. Sitten, kun olen rikas kotirouva, niin ostan seitsemän tyynyä. Loistava tuote ja juuri minun lihavalle päälle suunniteltu. LOVE! :)

Tyynyrakkaus on aitoa ja teeskentelemätöntä rakkautta ♥

Rakkauspakkaukset

2011-12-13T18:14:00.000+02:00

Kauan kadoksissa olleet tilaukset löysivät tänään tiensä kotiin. Olin ja olen edelleen onnesta soikea. Harmi vaan, että juuri eilen paukuttelin uudet tilaukset menemään, kun luulin näiden kadonneen lopullisesti. Tosin tuskin siitä haittaa on, että kaapit pursuavat kaikkea järkevää ja vähemmän tarpeellista. Pääasia on ostaminen. Nyt ainakin vielä, kun valuuttaa on. Hehe :)

Muutama hittituote:

Yövatkaaja

2011-12-13T06:28:00.000+02:00

Tässä on taas mennyt monta yötä myllätessä. Olen tehnyt laskelmia, pohtinut ja väännellyt erinäisiä vaihtoehtoja. Eilen tein lopullisen päätöksen ja laitoin vuorotteluvapaa-anomuksen vetämään. Nyt sitten täytyy jännittää, että irtoaako sitä vapautta. Tämä se vasta ällöttävää onkin, kun elää epätietoisuudessa. Se tarkoittaa sitten taas lisää unettomuutta ja lisää terveysongelmia. Ei ole helppoa olla neuroottinen kontrollifriikki :D

Taloudellisesti tuo vuorotteluvapaa tulee olemaan ihan horroria. Nettotulona 800 euroa ei paljon lohduta. Elätettävänä on kuitenkin kaksi mini-ihmistä. Lisäksi vielä tämä oma ruokarajoittuneisuus vaikeuttaa kauppaostoksia. MUTTA, olen päättänyt selvitä. Onneksi edullisestikin voi syödä edelleen laadukkaasti ja sitten sitä on aikaa juosta luomutarjousten perässä. Tulee samalla hyvää jumppaa, kun kirmaa Espoon ja Vantaan välillä. Ei tarvitse salikortti, juu ei.

Nyt pitäisi vain malttaa odottaa sitä päätöstä rauhallisesti ja varautua myös kielteiseen paperiin. Siihenkin olen varautunut. Sitä aihetta voi vaikka pohtia jälleen ensi yönä. Hoh-hoijaa...

Vapautta päin

2011-12-10T10:54:00.000+02:00

Kiitos diabetekselle ja insuliinipumpulle, että tälle päivälle tuli vastentahtoista sohvakoomailua. Hävisin yölliset taistelut ja nöyränä myönnän tappioni. Tämä päivä siis ollaan katatoniassa. Ei siinä sen kummempaa.

En tiedä, oliko järkevää loikkia eilen kahdesti spartalaisessa ilmastossa nivelrikkoisella polvella. Hauskaa se silti oli. Puskea tuulta vasten ja yritää pysyä liukkaalla alustalla pystyssä. Joku perversio persoonallisuuden rakenteessa kyllä on, koska mitä kamalampi ilma, sitä onnellisempi olen. Siitä tulee niin loistava olo, kun kiusaa itseään :)

Viime päivien vahvana ajatuksena on ollut ottaa etäisyyttä työelämään. En voi heittäytyä täysin työttömäksi eikä osa-aikaisuus pelasta myöskään. Olen ratkaissut tyytymättömyysongelman sillä, että harkitsen nyt vakavasti vuorotteluvapaalle siirtymistä. Vuoden irtiotto auttaisi varmaankin ratkaisemaan työelämän kriisit ja saisin panostaa tärkeämpiin asioihin elämässä. Kuopuksenkin saisin saatettua syksyllä koulutielle ilman stressiä. Kaikkein tärkein syy tähän leppoistamiseen on itsekkäästi oma hyvinvointi. Tietenkin se tarkoittaisi taloudellista tappiota siinä määrin, että kaikki matkustelut menisi jäähylle sekä spontaanit hankinnat pois. Toisaalta elämässäni ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin salilla hillumista ja iHerb-tilauksien tekemisiä, joten mikään ei muuttuisi. Paitsi se, että tilauksetkin pitäisi karsia minimiin. Ei ehkä huono asia :D

Tätä täytyy nyt pohtia hyvin vakavasti. Olen jo melkein hyvästellyt tiukkaa tähtisadetta ja glamouria tihkuvan elämäni, joten vallan hyvin voisin viettää vuoden köyhyydessä. Ajatus vapaudesta ja optimaalisen hyvinvoinnin saavuttamisesta tuntuu houkuttelevalta. Kohti vapautta siis ;)

Häpi

2011-12-08T17:24:00.000+02:00

Ihan pakko hehkuttaa, että olen äärimmäisen häpi! Ihan oksettaa, kun on niin hyvä olla :D Kaikkein eniten iloitsen siitä, että varressa on taas virtaa ja jaksan urheilla. Tänään on ollut hyvät treenit ja fiilis on ihan ylihyvä. Menen naimisiin itseni kanssa. Se on nyt päätetty. Ei enää tekosyitä ;)

Musatikku

2011-12-08T12:22:00.000+02:00

Uskallankohan mainita, että olo on oikein mainio? Pallosalama tulee välittömästi, jos näin teen, joten ollaan hiljaa. Kirkkaus on vallannut nuppipuolen ja aineenvaihduntakin on kai herännyt koomasta. Ainakin onnistuin tiistaina liukastumaan omaan hikeeni, kun hinkutin aamujumppaa. Treenejä en ole sen kummemmin vielä tehnyt. Vain ja ainoastaan aerobista ähinää. Jotenkin vielä vähän pelkään sitä, että painojen kanssa tulee huono olo ja vointi romahtaa. Siksi etenen nyt hitaasti ja varovasti ensin näiden matalampien sykkeiden kautta. Olotilaa kunnioittaen. Otetaan isommat painot käyttöön sitten, kun kroppa on siihen valmis.

Kävin tänään elektroniikkamyymälässä ahdistumassa. Olen ihan himmeän idiootti kaikkeen härpäketoimintaan liittyen. Tulee suunnaton tietämättömyyden ketutus jo ajatuksesta, että pitäisi hankkia jotain konetta kotiin. Tällä kertaa olin kuitenkin niin reipas, että olin päättänyt ostaa musiikkikoneen. Edellisen onnistuin hikoilemaan pimeäksi ja siitä asti olen ollut ilman korvajytää. Viime aikoina salilla on ollut liikaa häiriötekijöitä ja olen todennut, että teknohumppakanava ei riitä poistamaan ärsykkeitä. Tarvitsin siis henkilökohtaisen laitteen, jotta ei tarvitse kuunnella kenenkään räkimistä ja lässytystä. Nyt on tikku täynnä loistomusiikkia ja aika vaivattomasti se sujui. Kiitos avustaneelle henkilölle :D

Valintaperuste oli sangen tyttömäinen... " Se on söpö ja sopii käteen".

Kolmen sentin ahdistus

2011-12-07T18:57:00.000+02:00

Juurikasvu on uusi musta. Right? Sanokaa hyvät ihmiset, että se on ihan ok, jos on kolmen sentin liukuväri päässä? Jostain syystä olen nyt saanut ahdistuksen aikaiseksi siitä, etten enää värjää tukkaani. Sentti oli vielä jees, kolme on liikaa. Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, etten myrkytä päänahkaani enää väreillä, joten tämä ahdistus on nyt vaan siedettävä.

Toisaalta nuppiani ei kyllä edes kukaan katsele, joten se on ihan sama, minkä väristä karvaa siinä kasvaa. Enkä ole edes turhamaisuuteen pyrkivä. Sen verran tyttömäisyyttä kuitenkin on, että ajoittain tulee esteettinen ahdistus. Kai tämä katoaa tästä, kun asiasta tarpeeksi möyhkään. Anteeksi ja hei! :)

Ps. Olen käynyt viimeksi kampaajalla 1v9kk sitten. Ja sen kyllä huomaa :D

Helsinki Paleon haaste

2011-12-06T13:09:00.004+02:00

IIK, nyt se on varmistunut. Kuulin jo aiemmin huhuja tästä hyvinvointihaasteesta ja nyt on päivämäärä selvillä. 10.01.2012 se alkaa. Osallistukaa ja voikaa paremmin. Infoa täältä.

Helsinki Paleo
Helsinki Paleon Facebook-sivusto

Kirkasta toipilasliikuntaa

2011-12-05T16:48:00.000+02:00

Tulkoon kirkkaus ja kirkkaus tuli. Tänään on ensimmäinen kerta moneen kuukauteen, kun on normaali olo. Ajatus on reipas ja selkeä. Lisäksi tukka pysyy päässä kiinni taas. Kiitos tyroksiini! Ruoto on tosin edelleen lihava, jähmeä ja hidas, mutta iloitsen suunnattomasti siitä, että edes nuppi toimii. Myös verensokeri on lähtenyt laskusuuntaan ja tämän aamun arvo oli jo 6.2. Wohoo! Hiljalleen siis olo kohenee ja vointi paranee. Hyvä niin :)

Eilen jo aloittelin varovasti ruodon liikuttamista. Suuri virhe varressa on nyt lonkkaan ilmaantunut epämääräinen hermosärky. Olettaisin sen syntyneen siitä, että vasemman polven nivelrikko ja pitkäaikainen kipuilu ovat aiheuttaneet virheaskellusta ja koipi on mennyt kokonaan jumiin. Eilen tosiaan vähän lämmittelyä ja lempeää liikkumista. Tänään tunnin kipukävely sekä tunnin hidastempoinen vatkaus crossarilla. Se riittää. Huomenna voisi vähän kokeilla painoharjoittelua. Lempeästi edelleen. En halua päästää sykettä kohoamaan vielä, koska jotenkin tuntuu, ettei kroppa tykkää siitä. Hissukseen ja varovasti. Täytyy tosin myöntää, että jouduin pidättelemään itseäni hyvin intensiivisesti crossarin päällä, etten olisi riehaantunut.

Melkein toivoisin, että liikuntaongelmat olisivat motivaation puutteessa eikä siinä, että vouhotan liikaa. On niin toivottoman vaikeaa himmailla, kun se ei tunnu luontevalta. Luontevaa olisi läähättää pää märkänä ja kieli solmussa. Se nyt ei vaan satu kannattamaan. Sehän on nähty. Ehkä olen oppinut tässä kilpirauhasongelman kanssa jotain. Toivotaan ainakin ;)

Laadukasta päiväkahviseuraa. Huomioikaa hiilari lautasella ;)

Analyysi-Anneli

2011-12-04T07:52:00.000+02:00

Eilinen oivaltaminen synnytti melkoisen ajatusformulan ja koin lähes hengellisiä hurmoshetkiä itseni kanssa. Aivan fantastisia ajatuksia, havahtumisia ja johtopäätöksiä. Introspektio on ihanaa! Tänä aamuna on hyvä olla. Juuri nyt ja tässä.

Ruodossakin on tapahtunut jotain. Turvonnut olen toki edelleen ja pulleassa kunnossa. Untuvatakkikin kiristi niin sievästi eilen. Pään kirkastuminen on suurin muutos, mikä nyt on tapahtunut. Ajatus on pitkästä aikaa kirkas ja reipas. Ei laahaavaa mietelmää ja jähmeää muistamattomuutta. Kyllä se tästä, olettaisin. Liikutin jopa vartaloa aamulla. Ihan vain oikomista, kehonpainolla spastista heijausta. Ei hikoilua, mutta jonkinmoista ojentelua kuitenkin. Tuntui hyvältä. Nyt täytyy vain malttaa pysyä vielä pois salilta. Siellä se mopo kuitenkin lähtee taas alta. Myönnän tosin, että odotan sitä hetkeä, jolloin saan jyskyttää 180 sykkeellä taas ;)

Syömiset ovat jotenkin hukassa. Eilen oltiin tosin hukassa sen vuoksi, että söin kuopuksen synttärikakkua. En kuollut, vaikka vatsa niin väittikin. Epämääräisiä vatsakipuja. Kiitos vehnätäytekakun. Hyvää se oli, ei siinä mitään. Kerran vuodessa on jees, kahdesti liikaa. Muutoin menen edelleen paleolla. Mihin se elämäntapa siitä muuttuisi. On niin luontevaa tehdä oikeita valintoja. Nyt vaan tuntuu, että en osaa oikein syödä mitään. Ei ole nälkä ja päivät menevät napsiessa. Pähkinä siellä, toinen täällä. Olen yrittänyt luoda jonkinlaista säännöllistä ruokarytmiä, mutta se on ihan hukassa. Joku viisas sanoi, että aineenvaihdunta tulisi saada käyntiin siten, että syö kolmen tunnin välein pieniä annoksia ja myös hiilaria joka aterialla. Ei ämpärillistä, mutta hitunen hedelmää sekaan.

Siihen aikaan, kun olin suhteellisen terve, söin ruokahalun mukaan. Nyt pitäisi hetki elää kellon kanssa. Tuntuu ahdistavalta ja olen vastarinnassa. Joka aamu yritän aloittaa aamiaisella. Lautaselle jää, kun ensimmäinen nälkähetki tulee vasta joskus keskipäivän aikaan. Tiedän, että pitäisi syödä, mutta kun ja seli-seli. Nytkin velttoilen ja välttelen keittiötä, ettei tarvisi mitään työntää suuhunsa. Toisaalta se on turha määkiä sitten aineenvaihdunnan perään, jos ei edes yritä. Nih! Olen kuitenkin positiivinen. Muutosta parempaan on jo tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Kyllä se tästä :)

Mania, täältä tullaan vielä! :)

Kapeutuneisuutta

2011-12-03T11:25:00.000+02:00

Heräsin tähän aamuun epämääräisen ahdistuneena. Takana on viikko ilman liikuntaa ja tiedän näiden tuntemusten liittyvän läheisesti juuri siihen. Jostain kumman syystä arvotan itseni sen mukaan, kuinka paljon tai vähän olen liikuntaa harrastanut. Kun en liiku, olen mitätön. Kun liikun olen merkityksellinen. Niin kenelle? Itselleni tietenkin. Eihän se keneltäkään muulta ole pois, miten p*rsettäni vatkaan. Ei se muille kuulu eikä vaikuta kenenkään elintasoon. Paitsi ehkä lasten, kun painin mieluummin kuulan kanssa kuin askartelen heidän kanssaan joulukortteja.

Riippuvuus, tuo ihastuttava riippuvuus. Näitä ajatuksia vatkasin aamun ja satuin lukemaan Kukan tuoreen tekstin. Osui ja upposi! Tulin kylläkin siihen tulokseen, että mieluummin olisin riippuvainen hedelmäpelistä, koska se aiheuttaisi vähemmän haittaa varrelleni kuin yltiöpäinen puuskuttaminen. Heräsi myös ajatus siitä, että missä vaiheessa puhutaan addiktiosta ja milloin elämäntavasta. Vastaus on tässä...

" Treenaaja on kietoutunut harrastukseensa niin tiukasti, että hänen elämänsä kapeutuu pahasti. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on ylikunto, loukkaantumiset, loppuun palaminen ja jopa avioero. "

Siinä se ero elämäntavan ja riippuuvuden välillä on. Kapeutuminen. Kalpea totuus, josta en pidä.

Haluaisin löytää elämääni sellaisen Jeesuksen, joka sanoisi miten pitää elää ja olla. Sellaisen henkisen mentorin, joka antaisi kaikkitietävät vastaukset ja sellaisen Jeesuksen, jonka käskyjä en pallosalaman pelossa uhmaisi. Valitettavasti asia taitaa kuitenkin olla niin, ettei sellaista ohjeistusta tahi oppikirjaa olekaan, josta voisin apua ammentaa. Kaikki taitaa sittenkin lähteä siitä, että ei pitäisi mennä itseä karkuun. Karkailu, se jos mikä, on kapeutumista.

Maaninen huippumalli

2011-12-02T16:08:00.000+02:00

Hassua, miten ajatustoiminta on aktivoitunut. Mietelmät sinkoilevat hirveällä kipinällä päässä ja suunnitelmat rientävät maanikon lailla. Harmi, ettei kroppa ole maniassa mukana. Edelleenkin olen ilman aineenvaihduntaa. Ehkä sekin siitä vilkastuu vielä, kun päässä on tapahtunut jo selkeä kirkastuminen. Täältä tullaan vielä. Ensi kesään mennessä olen kadottanut kilpirauhaskilot. Siinä on tarpeeksi hidas tempo ja tavoite. Psyyke huutaa treenin perään. Kroppa ei ole taipuvainen vielä. Loikin parkkipaikalta yläkertaan kauppakassien kanssa ja olin uupunut. Se kai kertoo siitä, että päätä ei nyt pidä kuunnella yhtään. Sen mielestä pitäisi nyt ja heti lähteä salille painimaan tangon kanssa ja punnertamaan. En mene. En ennen maanantaita. Silloinkin vain, jos varsi antaa myöden. Katsellaan ja nuuskitaan tunnelmia.

Kuopukseni suuttui aamulla tuntemattomasta syystä. Itkua, potkua ja raivaria. Kun en sen kummemmin kiihtynyt enkä heittäytynyt pikkumurkun raivoon, hän heitti pahimman mahdollisen solvauksen ilmaan :)

" EI SUSTA AINAKAAN MITÄÄN HUIPPUMALLIA KOSKAAN TULE! "

Kuusi vuotta

2011-12-01T07:32:00.002+02:00

Kuusi vuotta sitten tähän aikaan makasin maha pystyssä Naistenklinikan synnytyssalissa ja kuuntelin huutavien eukkojen ääniä. Olin viettänyt viikon osastohoidossa. Diabetes oli laajentanut lapsen isokokoiseksi ja ultran mukaan sydämen seinämässä oli muutoksia. Lisäksi vauva liikkui huonosti ja sydänkäyrä oli veltto. Olin varma, ettei sieltä tulisi ulos minkäänlaista kelvollista ihmisalkua. Keuhkoja kypsyteltiin osastohoidossa ja lapsivesipunktioita otettiin päivittäin. Keuhkoissa ei tapahtunut mitään muutosta. Kelvottomat olivat ulkoilmaan ja omat verensokerit heiluivat kortisonin vuoksi 30-40 välillä. Oli oli hirveä ja suunnaton pelko lapsen puolesta söi sisäelimiä. Poika päätettiin ottaa ulos 6 viikkoa ennen laskettua ajankohtaa.

Keskonen, tuo lähes nelikiloinen möykky syntyi 1.12.2005 sektiolla. Ei päästänyt ääntäkään, kun tuli ulos. Ei perinteistä rääkäisyä, vain hiljaisuus. Leikkaussalissa oli myös hiljaisuus. Ei sen vuoksi, että uusi Jeesus olisi syntynyt, vaan sen vuoksi, ettei vauva hengittänyt. Ei hengittänyt ensimmäiseen viikkoon lainkaan. Lastenklinikan teho-osastolla vietettiin ensimmäinen viikko. Pikkuiset rääpälekeskoset ja meidän heikkokeuhkoinen möhkäle. Kontrasti oli koominen. Ainakin näin jälkikäteen. Hengityskoneessa nukkui ensimmäisen viikon. Vointi koheni ja muutama spontaani hengitysliike mahdollisti sen, että voitiin siirtyä tehostettuun valvontaan. Siellä meni seuraavat kolme viikkoa. Hengityksessä edelleen katkoja, syöminen hoidettiin nenä-mahaletkulla ja happisaturaatiomittaria tuijoteltiin. Yöt vietin kotona, päivät osastolla. Esikoinen kulki mukana ja päivät olivat omituista sumua.

Jouluksi päästiin kotilomalle. Se tuntui pelottavalta. Hengityskatkoja oli edelleen ja pötkylä oli laihtunut sairaalassa ruipeloksi. Se näytti ihan broilerilta. Sairaala antoi unipatjan kotiin, jotta se hälyttäisi heti, kun tulisi hengityskatkoja. Tulihan niitä ja epävarmuus oli arjessa läsnä. Edelleen syöminen ja hengittäminen oli vaikeaa. Maitoa tarjoiltiin tippa kerrallaan. Silti vauva muuttui smurffiksi toistuvasti.

Ensimmäiset kuusi viikkoa olivat vaikeita. Sitten yhtenä päivänä huomasin, että hengitys oli helpompaa ja vauvakin virkistyi. Se oli työvoitto. Sairaalakäynnit vähenivät ja oikea arki pääsi alkuun. Hiljainen ja huomaamaton broileri alkoi saada massaa ja tahtoa. Siitä ne vaikeudet sitten vasta alkoivatkin. Ei ventilaatio-ongelmia. Hienoa ja huimaa huutoa. Muistaakseni sitä taukoamatonta huutoa kesti kolme vuotta. Sitten se loppui.

Tänä päivänä kuusivuotias Spartagus on yhteistyökyinen, hyväkäytöksinen ja tilannetajuinen persoona. Itsenäinen, ongelmanratkaisukykyinen ja sosiaalinen. Hieno mies. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, etten ole missään vaiheessa antanut periksi. Kaikki vuosien huudot, taistelut ja tuhannet toistot ovat olleet tarpeellisia. Kaikilla itkuilla ja epätoivon hetkillä on ollut tarkoituksensa. Tänään on hyvä olla. Kaikilla ♥

Oireilua

2011-11-30T10:30:00.001+02:00

Täytyy nyt oikein listata kaikki tuntemukset, joita tuo nuupahtanut kilpirauhanen on aiheuttanut. Tietenkään en ole oireita tunnistanut enkä tunnustanut. Näin jälkikäteen on helppo tehdä diagnoosi :)

Läskistyminen runsaasta liikunnasta ja paleoliittisesta aterioinnista huolimatta. Tämän hetken saldo +7kg loppukesästä
Aineenvaihdunnan hiipuminen
Turvotus
Hitaus, jähmeys ja tunkkaisuus
Kuiva iho ja epämääräinen käsi-ihottuma
Runsas hiustenlähtö
Suorituskyvyn lasku
Lihasheikkous
Verensokerin selittämätön nousu
Sydäntuntemukset
Palelu

Eiköhän siinä ole tarpeeksi oirekuvaa. Ihmekö tuo, jos on ollut vähän outo olo. Tällä hetkellä en suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että olen lääkityksen uhri. Uhri? Tai no varassa paremminkin :) Olen elämäni aikana pahoinpidellyt varttani erinäisin keinoin ja synteettinen valmiste nyt tuskin pilaa elämää enempää. Ehkä jossain vaiheessa uskallan kyseenalaistaa lääkityksen tai pohtia sille vaihtoehtoisia keinoa. Nyt mennään tyroksiinilla.

Orion Pharma- pahoinvointia rakentamassa. Totesi 5-vuotias Spartagus. :)

Suunta ylös

2011-11-29T18:13:00.000+02:00

Kävin sisätautilääkärillä. En olekaan huono ihminen, eikä elintavoissani ole mitään vikaa. Kaikki vaikeudet ovat kilpirauhasen aiheuttamaa. Nyt sitten treenitaukoa, sairaslomaa ja tyroksiinia isolla kädellä. Enkä edes urputtanut vastaan. Olen nöyrä ja haluan normaalin olotilani takaisin. Ihan sama, vaikka kuinka joudun itseäni myrkyttämään synteettisen valmisteen voimin. Pääasia on saada kroppa toimimaan ja tämä järjetön jähmeys ja väsymys pois. Normaali olo on siis mahdollista saavuttaa vielä.

Olen äärettömän helpottunut. Saan elämäni vielä takaisin, kunhan nyt keskityn toipumiseen ja lepäämiseen. Tulee vielä päivä, jolloin 16kg: kuula lentää kuin pumpulipallo ja jaksan hinkuttaa crossarilla. Juoksupäivät eivät enää tule, mutta ei se haittaa. Pääasia, että voin vielä jonain päivänä nauttia liikkumisesta ja saan siitä sen valtavan upean fiiliksen, joka on ollut pitkään hukassa. Toivoa siis on.

Nyt fokusoidun ulkoiluun, nukkumiseen, lepäämiseen ja rentoutumiseen. Pois pahat ajatukset, itsesyytökset ja haitalliset ihmiset. Minkäänlaisia tavoitteita en aseta. Kuukauden päästä uudet labra-arvot ja tilannearvio. Siihen asti mennään päivä kerrallaan ja rauhallisesti. Toistan, rauhallisesti! ;)

Sohvabataatti

2011-11-29T11:49:00.000+02:00

Viime viikolla tuli treenattua kahdeksan kertaa. Rangaistuksena tästä riehaantumisesta sain ma-aamuksi yrjötaudin. Luulin kuolevani. Osittain ehkä kävinkin jossain rajamailla, koska tuli himo salmiakkiin. Syön makeisia noin kerran neljässä kuukaudessa ja eilen oli se hetki. Heti siinä vaiheessa, kun sain pään ämpäristä pois.

Tänään ei sporttailla. Olo on hutera ja heikko edelleen. Astelin nivelrikkoisella polvella kauppaan ja kuolin taas. Jo toinen kerta tälle viikolle. Toivottavasti ei tule tavaksi. Kuoleminen siis. Katsellaan jumppahetkiä sitten huomenna, jos atomeiksi hajoava kroppani suostuisi yhteistyöhön. Tämän päivän pyhitän levolle ja sohvabataattina olemisille.

Ps. Elämälle anteeksipyyntö eilisestä keskisormen vilauttelusta. Se oli huonoa käytöstä.

Eilinen petikaveri. Oli meillä vaan sangen eroottisia hetkiä.

Keskisormi

2011-11-28T17:47:00.000+02:00

Sain tänään puhelun valelääkäriltä. Röntgenkuvat oli tutkittu ja tuomiona polven nivelrikko. Eikä mikään ihan minimaalinen löydös. Nyt sitten odotellaan ortopedin aikaa ja ahdistus on melkoinen. En tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tuskin kai yhtään mitään. Uutta polvea en tule nuoren ikän vuoksi saamaan ja kipujen kanssa täytyy sitten vaan elää. Voi *****! Ensimmäistä kertaa elämässäni on luovuttanut fiilis.

Olkapää on klesa, sisäelimet eivät toimi, polvi on rikki. Mitäs seuraavaksi? Tulipalo ja auto-onnettomuus? Syöpä ja sydänkohtaus? Lopetan kaiken. En liiku enää koskaan metriäkään enkä poistu kotoani mihinkään. Syrjäydyn ja muutun läskiksi. Tai siis olenhan jo hyvää vauhtia lihavuuden puolella. Kiitos kilpirauhasen. Edelleen.

Keskisormea vaan koko elämälle! Ei muuta sanottavaa.

Hedelmälihavako

2011-11-25T10:17:00.000+02:00

Pikkutuhmaan pikkujouluaikaan kuuluu huono huumori. Olkoon tämäkin sitten sitä. En tiedä, miksi kotikirjastossa on eroottista materiaalia. Ei mitään muistikuvaa sen ostamisesta ja saatankin nyt syyttää entisen elämäni humalahakuisia hetkiä. Kenties olen ollut jossain pornokaupassa ja sieltä tämä on tarttunut matkaan. En muista.

Muistakaa te juhlijat kuitenkin tehdä hedelmälihavakoja. Ihan itte!

Tarkempia tietoja vaon rakentamiseen voi kysellä allekirjoittaneelta.

Horon skooppi

2011-11-24T19:40:00.000+02:00

Onko teillä yhteensopivuuksia horoskooppien luonnekuvauksissa? Omani ainakin osuu kuin nyrkki vasempaan silmään. Terveisiä vaan muillekin häiriintyneille :)

Laatu: Johtava
Elementti: Maa
Hallitsijaplaneetta: Saturnus
Aurinko merkissä: 23.12.-21.1.
Eläinradan kymmenes merkki on kurinalainen, työteliäs, perinteinen, vastuuntuntoinen ja realistinen Kauris. Kauris pitää suunnitelmallisuudesta melkeinpä asiassa kuin asiassa, joka on hyvä asia esim. pitkäjänteisissä työprojekteissa, mutta ihmissuhteissa hieman puuduttavaa. Hetkeen heittäytyminen ja spontaanisuus eivät ole Kauriin suurimpia lahjoja.
Kauriit ponnistavat usein vaikeista tai suorastaan vaatimattomista olosuhteista ja heidän isäsuhteensa on yleensä ollut etäinen tai puutteellinen. Toisinaan isä on ollut hyvin vastuuton hahmo, jolloin Kauris on saanut opetella vanhemmuutta jo lapsena, mutta toisaalta näkee tapauksia, jossa Kauriin isä on tiukka ja vaativa yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka rakkaus on ehdollista ja joka vaatii lapsiltaan mahdottomia suorituksia. Isän hyväksynnän hakemisesta voi tulla joillekin Kauriille elinikäinen missio. Joka tapauksessa Kauriita tuntuu riivaavan jatkuva riittämättömyyden ja syyllisyyden tunne, joka kanavoituu voimakkaaseen pätemisen tarpeeseen. Jos Kauriilta kysytään, hän pitää itseään herkkänä ja tunteellisena, mutta hyvin harvoin nämä ominaisuudet välittyvät ympäristöön. Toisin kuin vastamerkkinsä Rapu, tyypillinen Kauris ei pidä henkilökohtaisten asioidensa vatvomisesta vaan ottaa mieluummin jonkinlaisen asiantuntijan aseman ympäristössään. Yleisesti ottaen Kaurista pidetäänkin kylmänä tyyppinä, vaikka tämä ei tietenkään koko totuus asiasta ole. Kauris saattaa kuitenkin osoittaa yllättävääkin huumorintajua, joka on hänelle kenties vastalääke ainaista nurkan takana vaanivaa pessimismiä vastaan.
Ihmissuhteissa Kauris arvostaa eniten luotettavuutta. Kauris etenee suhteissaan - jos ei seksuaalisella tasolla niin ainakin tunnetasolla - hitaasti ja varovasti, eivätkä nopeammin syttyvien merkkien kärsivällisyys aina riitä tällaisen suhteen kehittelyyn. Kauris ei herkästi ilmaise todellisia tunteitaan ja tarpeitaan, joka on tietenkin epäluottamuksen osoitus ja moni ihailija pitää tätä loukkaavana itseään kohtaan. Kauris saattaa turvautua myös puolustusmekanismeihin, jolloin hän on potentiaalista partneria kohtaan vaativa, ilkeä ja kriittinen. Monien viileiden merkkien ohella myös Kauris tyytyy usein mieluummin irtosuhteisiin kuin parisuhteisiin, vaikka hän sopiikin niihin viime kädessä erittäin hyvin. Mikäli potentiaalinen partneri kuitenkin pitää haasteista, niin Kauriiseen kannattaa panostaa. Hän on kuitenkin parhaimmillaan ihmissuhteissaan iloinen, huomaavainen, luotettava, huolehtiva, omistautuva ja uskollinen. Rakkaudessa hän on hieman pidättyvä, mutta omalla varautuneella tavallaan myös lempeä ja viehättävä.
Ammatillisesti Kauris soveltuu ominaisuuksiensa puolesta melkein mihin tahansa työhön. Hänessä on runsaasti johtaja-aineista, yrittäjähenkisyyttä, organisointikykyä, silmää rakenteille ja järjestykselle. Hän on hyvä hallinnollisissa tehtävissä ja menestyy yritys- ja liikemaailmassa. Kaikki perinteisesti arvostetut ammatit, kuten lääkäri, lakimies, pappi, poliitikko, insinööri, tiedemies, arkkitehti ja opettaja, rehtori, kiehtovat Kaurista. Kauris päätyy lähes tehtävässä kuin tehtävässä yhteisönsä luottohenkilöksi. Toisaalta hän maamerkkinä sopii myös maanviljelijäksi. Hän sopii myös moniin virkamiestehtäviin, esim. verovirkailijaksi, poliisiksi, upseeriksi tai vaikkapa tullimieheksi. Jotkut Kauriit korostavat voimakkaasti perhearvoja, joka on perinteisesti vastamerkki Ravun omaa aluetta. Tällöin Kauris saattaa toimia vaikkapa lastensuojelun tai muun lastenhoidon alalla. Taiteellinen Kauris menestyy parhaiten vaikkapa ohjaajana tai graafikkona.

Jähmeä mestari

2011-11-24T07:49:00.000+02:00

Tylsän ihmisen tylsä blogi. Ei siis mitään kerrottavaa. En ole voittanut missikisoja enkä keksinyt polkupyörää. Olen vain vähän hikoillut ja ulissut polven kipuja. Niin ja vinkunut kilpirauhasen toimimattomuutta ja nöyrtynyt synteettisen tyroksiinin aloitukseen. Ei siinä sitten sen kummempaa. Olen edelleen turvonnut ja hidastunut. Lihavakin. Olo on hidas, en tajua mitään enkä muista mitään. Hiuksia ei ole kuin ohut tupsu enää niskassa ja tänään menen ostamaan peruukin. Pirkko Liinamaa on idolini ja violetti mutkatukka voisi olla kiva. Sopii meille mummoille ihan kivasti.

Ällöttävää olla hidastunut. Tiistaina sipaisin tabataa matolla ( joo, tosi järkevää tällä polvella... ) ja ei voi kuin nauraa huonolle kunnolle. Ei ole voimaa eikä energiaa mihinkään. En voisi kuvitellakaan juoksevani 10 kilometrin lenkkiä tässä tilassa. Sjmv 60kg:lla oli ihan horroria. Tein, mutta meinasin oksentaa. 20kg:n tanko painaa tällä hetkellä triplasti. Voimat ovat kadonneet, nopeus on haihtunut, olen muuttunut hitaaksi möykyksi, jonka kongnitiiviset taidot ovat vauvatasolla. En mahdu vaatteisiin ja lenkkaritkin kiristää. Kaikki siis umpierityksen ansiota.

Ei hätää kuitenkaan. Täältä tullaan vielä. Ainakin voin osallistua jähmeiden ihmisten olympialaisiin ja saatan voittaa hidastetun juoksun mestaruuden. 16kg:n kuulakin on vaihtunut marmorikuulaksi ja sujuuhan ne tempaukset silläkin. Yrjöt suussa vaan treeniä lisää ja kesäkunto häämöttää. Kyllä me läskitkin nimittäin vietämme kesää ;)

Ei mitään hätää

2011-11-22T07:26:00.000+02:00

Eilinen turhautuminen ja sekamuotoinen ahdistushäiriö on laantunut. Syytin itseäni siitä, että kroppa voi huonosti. Osittain se onkin kai omaa syytä, koska olen vouhottanut liikaa. MUTTA... Suurin syyllinen verensokerien hullutukseen on kilpirauhasessa. Oivalsin eilen Facebookissa käytyjen keskustelujen jälkeen, että se hemmetin minielin aiheuttaa kaiken vaivan. Se pitää verensokerin korkealla, se on tehnyt metabolian hitaaksi ja se on nostanut myös kolesteroliarvoja.

Syytin siis itseäni ja elintapojani. Eilen pohdin objektiivisesti elämääni ja kyllä siinä on kaikki tekijät kohdallaan ja aivan kuten ennenkin. Toki nukkumisteemaa pitäisi työstää ja uniongelmat ovat hanurista, mutta väkisinkään ei ihminen nuku. En ole nukkunut väkisin 10 vuoteen. Viime aikoina tosin uniasiat ovat kohentuneet, koska on niin nuutunut olo. Kiitos siis kilpirauhasen ja korkeiden sokeriarvojen. Haha :) Nyt sentään jo naurattaa.

Ruokavalio on kunnossa. Mitään muutoksia ei ole tapahtunut sillä rintamalla. Syön edelleenkin puhdasta ravintoa, en käytä eineksiä tahi koodimössöjä, en turvota itseäni hiilareilla, transrasvoilla, viljoilla tai glukoosi-fruktoosisiirapilla. Syön paleoliitisesti. Edelleenkin. Runsaasti rehuja, lihaa, kalaa, kanaa, munia, kookos- ja oliiviöljyä, pähkinöitä, siemeniä ja marjoja. Satunnaisesti rahkaa, jos tulee hinku. Voitakin viikottain. Suklaan suhteen olen syyllinen. Syön päivittäin tummaa suklaata. Siitä en luovu. Never!

Liikunnan suhteen voisin olla rauhallisempi. Sen myönnän. Ei ole pakko vouhottaa kahdeksaa kertaa viikossa. Seitsemänkin riittää, hehe! Liikunnan vähentäminen on kuitenkin sellainen työstettävä asia, joka vaatii pidempään behavioristista otetta ja reflektointia. En voi yhtäkkiä heittäytyä sohvalle. Se vaatii suunnatonta työstämistä, koska kysehän on addiktiosta. En kuitenkaan suostu syyllistymään liikunnan määrästä. Teen päivittäin työtä sen eteen, että saavuttaisin sellaisen kohtuumäärän, joka palvelisi kehoa. 10 treenikertaa viikossa ei ole tälle kropalle kohtuumäärä. Normaalille ihmiselle se ei ole paljoa, kipeälle on.

Kokonaistilanne on siis jotenkin kasassa. Viikon päästä on diabeteslääkärin vastaanotto, jossa tätä kilpirauhaongelmaa puidaan. Tässä vaiheessa ongelmapaketin tilanne on kuitenkin sangen vakaa. Mitäs siitä, jos tukka on lähtenyt päästä ja mitäs siitä, että hiussuonet ovat tukkeutuneet glukoosikuormasta. Ja mitäs siitä, että läskistyn koko ajan lisää ja olen nuutunut. Kaikki järjestyy ihan varmasti. Ei siis mitään hätää :)

Achtung!

2011-11-21T11:42:00.000+02:00

Nyt on kroppa sen verran sekaisin ja tamma tuohtunut, että tarvitsen apua. Tiedätkö sinä jonkun henkilön, jolla olisi tietoa ja taitoa diabeetikoiden ravitsemuksesta, metaboliasta ja valmentamisesta? Tiedätkö, tunnetko ja haluatko jakaa informaatiota? Olisin kovin kiitollinen, jos jostain saisin tukea ja apua. En pärjää enää yksin tämän sairaan kroppani kanssa ja alkaa usko mennä maailmankaikkeuteen kohta.

Mielellään viestiä sähköpostiin tai sitten tänne kommenttiosioon. Kiitos ja kumarrus <3

nainapallero(ät)hotmail.com

Muistelo

2011-11-20T11:30:00.001+02:00

Aikani kuluksi tutkin vanhoja valokuvia ja hihittelin niille. Paljon ihania muistoja. Paljon unohdettuja ihmisiä ja vielä enemmän sellaisia asioita, jotka voisi unohtaa. Nuoruus oli hienoa aikaa. En kuitenkaan kaipaa menneisyyttä. Olen kiitollinen haasteellisista vuosista ja tilanteista. Ne ovat tehneet minusta näin ~~viehättävän~~ vaikean ihmisen :)

Mutsi, hullu huutaja ja nahkahousut vuonna 1975.

Isopäinen läski jo lapsena :)

Vellip*rse ja kehittävä käsinukkeleikki.

Kakkua, kuinkas muutenkaan :)

Tukkamuotia vuodelta 1991 :)

Ja sitten ne vuodet, jolloin lonkero ja vodka virtasi. Ei ollut huolia eikä murheita :) Paitsi krapula ja krooninen rahapula.

Hupsista, sitten tulikin lihavuusvuodet. Tämä otos Berliinistä, jolloin olin aika tankissa kunnossa.

Tänä päivänä. Puoliksi pulleana, mutta melko hyvävointisena ja tyytyväisenä. Ei ne kilot, vaan ne ilot :)

Mihin sinä uskot?

2011-11-19T07:12:00.000+02:00

Terveys on nyt kuuminta hottia. On epätrendikästä olla tiedostamatta ravitsemuksen merkitystä ja mikäli haluaa olla hittien huipulla, niin tulee tietenkin seurata aktiivisesti ravitsemuskeskusteluja ja liikunta-alan ihmisten näkemyksiä siitä, onko aamuaerobinen tarpeellista vaiko ei. Itseä ei kannata kuunnella. Se on niin 90-lukua. Tänä päivänä tulee imeä itseensä kaikki mahdolliset ja mahdottomat tyylit, uskomukset ja suuntaukset. Tulee myös ahdistua informaatiomäärästä siinä suhteessa, että hukkaa kosketuksen itseensä. Se on ihan ok tuijotella auringonlaskua ja metsästää maasturilla sitä kaikkein kirkkainta lähdevettä. Se on terveellistä ja se tekee ihmeitä.

Varmasti tekee. Sitä en kiellä. Teen itsekin niin. Teen myös paljon kaikkea muuta. Hölmöä ja vähemmän hölmöä metsästäessäni optimaalista elinvoimaa ja vireystilaa. Luen, katselen, kuuntelen, sokaistun ja oksennan kaikesta siitä materiaalista, jota työntyy näytölle ja tietoisuuteen. Matskua toki siis on. Enää vain pitäisi tietää, mikä on se paras juttu itselle. Ketä uskoa ja mihin uskoa. Itseensä vaiko meta-analyyseihin?

Mihin sinä uskot? Karppaukseen vai Jeesukseen?

Kuuden kilon kilppari

2011-11-17T16:24:00.000+02:00

Arvoisa Kilpirauhanen!
Olen pahoillani aiheuttamastani kuormituksesta. Ymmärrän, että olet loukkaantunut siitä, etten kuunnellut vihjeitäsi tahdin hidastamisesta. Sinulla on täysi oikeus kiukutteluun ja hyväksyn sen nöyränä. Hyväksyn myös sen, että olet lihottanut ruotoani kuudella kilolla ja aiheuttanut yleisen hidastuneisuuden. Kaljuuntumista en hyväksy. Sitä en ansainnut. Toivon, että voit antaa anteeksi kaiken vouhottamisen ja voimme jälleen tehdä yhteistyötä.

Rakkain terveisin
X X X

Terveyssuunnitelma

2011-11-16T07:52:00.001+02:00

Eilinen affektikohtaus on laantunut ja olen jälleen rationaalinen ihminen. Haha, ainakin teeskentelen sujuvasti :) Polvesta sen verran, että se on ihan helvetin kipeä. Ensi viikolla röntgeniin ja lähete ortopedille. Eli odotellaan... Huoh! Tämä terveydentila on nyt suurempi mysteeri kuin vammainen polvi. Valvoin jälleen viime yönä koipikivun vuoksi ja syyllistin itseäni siitä, että olen saanut aikaiseksi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja sokeriarvojen huiman nousun. Tietenkin olen itse syyllinen siihen, ettei kroppa voi hyvin. Palkintopallille pääsee nimittäin turhanpäiväinen vouhotus. Sillä olen itseni tehnyt sairaaksi. En ole pyhittänyt lepopäivää enkä ole ollut järkevä. Liiallista hikoilua, huonoja unia, turhanpäiväistä stressiä. Siitä ne sokeriarvot kohoavat ja samalla on kilpirauhanenkin suuttunut. Olisi pitänyt syödä kulutukseen nähden riittävästi ja ottaa rauhallisemmin. Jostain kumman syystä sivuutan aina sen tosiasian, että kehoni ei ole terve. Huutelen kovaäänisesti kropan kuuntelun perään ja kukkoilen olevani jotenkin superterve. Ja paskat! Huonostihan tässä voidaan :/

En tunne itseäni sairaaksi. Tai en tuntenut. Nyt tunnen. Kilpirauhasen velttous näkyy siinä, että tukka on lähtenyt päästä. Ohut siima roikkuu pitkin naamaa ja kylppärin viemäri on täynnä mustia loiroja. Olen vetämätön, väsynyt ja hidas. En muista mitään enkä tajua mitään. Paino nousee, vaikka OIKEASTI syön tervehenkisesti ja kulutukseen nähden jopa liian vähän. Tässäkään vaiheessa ei kilise kellot päässä. Ehei, hikoillaan lisää ja valvotaan lisää vaan. Kortisolitasot ovat varmaankin hälytyslukemissa, verensokeri reagoi siihen välittömästi ja pitää huolen siitä, että mennään korkealla ja kovaa. Ei auta triplainsuliinit.

Nyt pitäisi sitten laatia suunnitelma. Sellainen, joka eheyttää voipuneen vartaloni. Koska satun olemaan järjestelmällisyyden multihuipentuma, niin tein yöllä hienot kaaviot ja päiväkäskyt terveyden takaisinsaamiseksi. Olen kiitollinen itselleni ja neuroottiselle luonteelleni. Kiitos minä :)

Lepo & epästressi
Nyt kaikki vouhottaminen tauolle hetkeksi. Liikuntaa vain kivun sallimissa rajoissa ja rauhallisesti. Nukkumista, hyvää fiilistä, rauhoittumista ja stressin minimointia. En ole niin tärkeä ihminen tässä universumissa, että millään toiminnoilla olisi mitään merkitystä. Pallo pyörii ilman murehtimisiakin. Meditointi päivittäiseen käyttöön taas ja hyvän olon puuhasteluja. Ugh!
Ravinto
Kilppari rakastaa kaloreita. Se pitää myös hiilihydraateista. Tervetuloa riisipuuro <3 Runsaampi syöminen ei tarkoita sitä, että makaisin sohvalla sipsipussin ja suklaalevyjen kanssa. Se tarkoittaa vain sitä, että lisää hieman energiaa ja hitusen hiilaria päivittäiseen elämään. Kilpirauhasta potkii kelp, seleeni ja kookosöljy. Näillä keinoin yritän potkia sitä hereille. Katsotaan, riittääkö se. Kolesterolin häätämiseen B-ryhmän vitamiineja ( B3 ja B5 ) sekä C-vitamiinia ja L-lysiinia. Tunnustellaan, miten ne jeesaavat.
Liikunta
Kyllähän se niin on, että pitkäkestoinen ja matalasykkeinen hiipiminen on diabeetikolle sitä parasta liikuntaa. Pakko se on myöntää. Verensokeri pysyy tasaisena siten. Sitten, kun olen hieman elpynyt, niin otan lyhyet CrossFit-treenit taas käyttöön. Vammojen sallimissa rajoissa tietenkin. Lyhyt ja intensiivinen treeni toimii paremmin kuin tunnin kestävä salihinkkaus. Lyhyt verensokeripiikki on parempi kuin pitkäkestoinen korkea arvo. Oma kroppa vastaanottaa mieluummin lyhyitä pyrähdyksiä kuin salihinkkausta. Se on todistettu ja todettu. Treenien aika siis myöhemmin. Ei nyt :/

Labrashokki

2011-11-15T16:35:00.000+02:00

Sain tänään labrakokeiden tuloksia ja olen shokissa. Pitkäaikaissokeri on noussut räjähdysmäisesti, kilpirauhanen on veltto ja myös kolesteroliarvot " koholla ". Veren rasvahapot kauniisti viitearvojen alareunalla, mutta tuo kokonaiskolesteroli on diabeetikolle kuulemma liikaa. Lähinnä jäin suremaan tuota pitkäaikaissokeria ja miettimään mahdollisia syitä. Tiedän, että kovasykkeinen treeni ole ole minulle sopivaa. Pitäisi vain puuhastella PK-sykkeellä ja unohtaa kaikki kovemmat tehot. Ihan vain siksi, että verensokeri on aina treenien jälkeen 15 pinnassa. PK-hiippailu sen sijaan laskee verensokeria tasaisesti ja sen vaikutus kestää pidempään. Ilmeisesti siis pitää nyt ihan oikeasti lopettaa rehkiminen ja keskittyä vain turhanpäiväiseen nylkyttämiseen. Olen surullinen :(

Kolesterolista en ole kiinnostunut. Tiedän, että voin hyvin enkä suostu asettumaan annettuihin viitearvoihin ( alle 4.5mmol/l ) sillä, että söisin statiinilääkitystä. Turha tulla kertomaan mistään kovan rasvan haitallisuudesta ja viljojen tarpeellisuudesta. En suostu kuuntelemaan!

Kilpirauhanenkin on nyt sitten suuttunut. Se on veltto ja hidas. Siksi aineenvaihduntani on viime aikoina ollut hitaalla myös. Synteettistä tyroksiinia en myöskään suostu käyttämään. Kokeilen ensin muita keinoja.

Hassua tässä on se, että olen tuntenut itseni hyvinvoivaksi ja virkeäksi. Ainoastaan tuo aineenvaihdunnan hitaus on mietityttänyt. Painokin on noussut. Elämäni on paleota ja voin vakuuttaa syöväni terveellisesti ja kehoani kuunnellen. Jossain ollaan menty silti vikaan näköjään. Tilanne vaatii nyt sulattelua ja pohdintoja. Olo on surkea ja epäonnistunut :(

Päivää diabetes!

2011-11-14T13:55:00.002+02:00

Tänään on kansainvälinen Diabetespäivä. Suomi on edelläkävijä. Meiltä löytyy eniten kipeitä kroppia. Ihanaa, onnea Suomi! <3 Maailmanmestaruus on upea asia.

Uuvuttavaa tekstiä. Enjoy! Jatkossakin muuten kannattaa pitää huoli siitä, että ateriointi tapahtuu THL:n lautasmallin mukaisesti. Pysyy mestaruus kotimaassa ja ihmiset obeesissa olotilassa. Pahoinvointi on se suomalaisten juttu. Ainakin silloin, jos tilastoja uskoo. Ruisleivällä rapakuntoon, perunalla pulleaksi. Siinä kampanjakoodausta.

Hyvää päivää Suomi ja oikein tervehenkistä tulevaisuutta!

Kylkimaha

2011-11-13T08:50:00.000+02:00

Olen nyt hyvin vihainen. Turhautunut lienee oikea määritelmä kuvaamaan tunnetilaa, mutta voimakkaampi vaikutelma tulee, jos käyttää aggressiivista kieltä. J*malauta! Polvi on niin kipeä, etten pysty edes nukkumaan sen kanssa. Eikä enää riitä se, että ulkosyrjää särkee. Kipu on laajentunut lonkkaan ja kävely on onnetonta ontumista. Ilmeisesti olen nilkuttanut väärässä asennossa ja siitä johtuen joku lihas(?) on mennyt jumiin ja aiheuttaa viiltävää kipua lonkkaan ja nivuseen. Jepulis, kokonaisvaltainen koipikipu.

Oikeasti ketuttaa niin syvästi, että voisin hakata koko maailman tuhannen päreiksi! Pitäisi olla rauhallinen ja odotella tiistain lääkärikäyntiä, jolloin hoitoketju saadaan käyntiin. Pitäisi ja pitäisi. V*tut! Pitäisi päästä lenkille ja treenaamaan. Tästä mitään tule, että kiukkuilen kotona ja vingun työpaikalla kolotuksia. Ei kukaan jaksa kuunnella. Pää tahtoo ja kroppa ei taivu. Sitä en suostu hyväksymään. EN! PISTE.

Itseäni tietysti saan syyttää, etten ole mennyt ajoissa lääkäriin. Mikäli olisin ollut ihminen ja hakeutunut hoitoon heti kesäkuisen Alppivaelluksen jälkeen, jolloin polvivaiva paheni, niin saattaisin nyt jo olla terveen polven onnellinen omistaja. Menneessä eläminen ja jahkaaminen ei kuitenkaan auta yhtään sen enempää kuin tämä vinkuminenkaan. En ulkoista ongelmaani. En syytä ketään, en edes itseäni. Toivoa on, kunhan vain pääsen tämän frustraation yli kypsästi enkä heittäydy lattialle kirkumaan.

Muutoin menee oikein pulleasti. Pyjamakin kiristää ihanasti, joten kuopuksen antama palaute on ihan adekvaatti.

" Äiti, miksi sun maha on levinnyt kylkiin? "

100 x tyhmä

2011-11-12T17:09:00.002+02:00

Äitiys on ihanaa! Pelkkää onnea, iloa ja pusuttelua. Riemua ja tanssia päivästä toiseen. Tai sitten äitiys sekä kaikki siihen liittyvä rakkaus ja huuma on teeskentelyä. Se on niin suurta kusetusta, ettei sitä oikeastaan edes ole. Äitiys on ikävä velvollisuus. Surullinen suorastaan.

Ainoa hyvä puoli lapsissa on heidän rehellisyys ja aitous. Tämäkin palaute tuli suoraan 8-vuotiaan sydämestä. Ei mitään lisättävää :)

Tänään ei ehkä kannata puuttua kirjoitusvirheisiin. Voisin ohuesti kuvitella, että jälkeläiseni on hieman kiukkuinen eikä välttämättä kovin vastaanottavainen dialogille :)

Reipas ja rohkea

2011-11-11T12:05:00.000+02:00

Niinhän siinä sitten kävi, että keskiviikon loikat aiheuttivat ihan julmetun kivun koipeen. Polvi on tulessa ja jopa autolla ajaminen on haastellista. Kytkinkinttu ei tykkää pumppaamisesta ja siksi harkitsenkin automaattivaihteisen kärryn hankintaa. Toisaalta kipu on nyt sen verran voimallista, että olin tänä aamuna tosi reipas. Varasin lääkäriajan! OMG! Siis oikeasti tein sen. Ensi viikon tiistaina kohtaamme. Katsotaan sitten, miten prosessi etenee.

Nyt elämä etenee niin, että yritän jumpata pullakäsiä tänään. Eilen oli pakkolepopäivä ja tänään on taas hikoiltava. Vaikka väkisin. Spartalaista viikonloppua vaan kaikille! :)

Punkeron punnerrus

2011-11-09T09:35:00.000+02:00

Tämä päivä oli ohjelmoitu levoksi. Vielä tunti sitten olin sitä mieltä, että hyväksyn asian. Sitten tuli läpilyönti. Eteistä imuroidessa tuli psykoosi ja tein CrossFit-treenin. Ihan vahingossa ja nopeasti. Ei kerrota kenellekään :)
10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Burbee
16kg KB Swing
Haluan nyt ensinnäkin ilmoittaa sen, että pystyin punnertamaan. J*malauta!!! Ensimmäinen kerta sitten 1½ vuoteen, kun olkapää kesti neljä täydellistä punnerrusta ilman minkäänlaista kipua. Sen jälkeen tuli ohutta vihjettä siitä, että kannattaisi lopettaa tai ainakin tehdä treeni keskittyen. En lopettanut, sen sijaan keskityin. Sen minkä ajassa häviää, sen terveydessä säästää. Tai jotain sellaista :D Olen niin onnellinen! Kuullostaa varmaankin naurettavalta, että ihminen iloitsee punnertamisesta. Näiden vammojen jälkeen se on kuitenkin kuin lottovoitto.

CrossFitin ihanuus on se, että siitä tulee niin jumalattoman hieno olo! Ei mikään salivatkaaminen tai intervallijuoksu aiheuta moista tunnetta. Vammaisena ihmisenä pääsen tekemään nykyään harvoin CF-tyyppisiä harjoitteita ja sen kerran kun onnistun, niin kiljun siitä koko maailmalle. Tämä spontaani treeni tuli aivan tarpeeseen! Katosi kaikki ketutukset, sain kasteltua eteisen hiellä ja punnerruskokemus oli fantastinen. Kiitos maailma, kiitos rajoittunut ruotoni ja kiitos minä ♥

Ps. Huomenna oikeasti lepopäivä :)

Räyhäreisi

2011-11-08T17:50:00.000+02:00

Tämän päivän teemana oli reidet. Ensin aamulla aerobisen muodossa 45 minuuttia step-laudan päällä loikkimista. Sen jälkeen salille ähisemään. Tai no ei näillä painoilla mitään ähinää saa edes aikaiseksi.

15 min. crossaria
jalkaprässiä 90kg x 15, 100kg x 15 110kg x 15, 120kg 10 x 3
askelkyykkykävelyä 120
boksiaskellus 10kg lisäpainolla 10 x 3 / kinttu
bulgarialainen kyykky 10 x 3
10 minuuttia fillarointia loppuun

Treenin tein ihan putkeen, ilman mitään hengitystaukoja. En käsitä sitä maleksimista siellä salilla. Miksi ei voi tehdä ripeästi ja reippaasti hommia ja poistua sitten kotiin haukottelemaan? Tänään tuntuu universumissa olevan epäkohtia liiaksikin. Mitään ei ole tehty kelvollisesti eikä kukaan osaa edes hengittää oikein. Omituinen räyhähenki on vallannut rivitalon. Eilen olin ällöttävän onnellinen, tänään niin kiukkuinen, että lähtee tukka päästä. Pimpelipom ja päivää vaan. P*rkele!

Syynkin tiedän tälle epävakaudelle. Ei siitä sen enempää. Kostoksi maailmankaikkeudelle söin purkillisen suolakurkkuja. Nyt on nuppi ja nakit niin turvoksissa, etten näe varpaita. Ei niissä kyllä ole mitään nähtävääkään, joten voin painua nukkumaan. Huomenna ei ole räyhäpäivä. Huomenna on hieno päivä! :)

Ällöttävää!

2011-11-07T12:46:00.000+02:00

Kuvottavaa olla näin iloinen. Melkein voisi työntää sormet kurkkuun. Sen verran on rumaa onnellisuutta ruumis täynnä. Pthyi! :) Tämä viikko alkoi aamuaerobisella. Olisin voinut pussailla puita klo 06, jos vain olisin nähnyt eteeni. Oli niin synkkää ja pimeää. Ihanan mustaa. Lenkin tein käskystä kävellen ja 45 minuuttia tuo tanssahtelu kesti. Oli suunnattoman vaikeaa jarrutella vauhtia, koska psyyke huusi juoksuaskelia. En kuitenkaan uskaltanut uhmata määräystä. Turpaan olisi tullut kuitenkin. Polvikin olisi näyttänyt keskisormea todennäköisesti pienestäkin kirmauksesta. Tällä hetkellä se on kivuton ja siitä kai tämä onnellisuuteni pääsääntöisesti johtuu. Tai sitten jostain muusta ;)

Yönmustan kävelyn jälkeen suuntasin salille. Vuorossa oli selkä- vatsatreeni. Kaikki tuntui menevän ihan putkeen. Suunnitelmana on nyt keskittyä liikeratoihin ja yritän aktiivisesti unohtaa painot. Niillä ei ole väliä ja fokus pitkiin sarjoihin ja kehon viesteihin. Ohjelmassa oli leukoja, joihin olkapää ei taipunut. Muutoin meni kaikki sangen mallikkaasti. Ihme kyllä, en edes ahdistunut siitä, että tangossa roikkuminen ei toiminut.

Treenin jälkeen tein huijausrisottoa ja sain taputuksia päälaelle. Oikeasti ihan hullun hyvää. Niin hyvää, että teki mieli itkeä. Kokeilkaa ja rakastukaa. Loppupäivä meneekin sitten nysväyspuuhissa. Elämä on ihanaa ja etenkin rakkaus on ihanaa. Kaikenlainen rakkaus ;)

Rytmivoimistelua

2011-11-06T14:40:00.000+02:00

Olen täysin vakuuttunut siitä, että ihmisellä on sisäänrakennettu ajastin, joka ilmoittaa voimisteluhetket. Toisille ilta on aktiivisuuden ja supersarjojen aikaa. Minä puolestani edustan aamuyön hikoilijoita. Liikun kaikella rakkaudella aamuisin. Paras päivä on sellainen, jolloin ensin aamusta vatkaan kevyempää treeniä ja aamupäivällä teen varsinaisen treenin. Kuolemaksi koituu ne päivät, jolloin pitäisi iltapäivällä tai illalla suoriutua aktiviteetista. Huh! Olen kaikken voimakkain ja vastaanottavaisin heti aamusta. Mielellään klo 05 tulisi tehokkuuden alkaa. Iltapäivällä alkaa nuutuminen ja pyjamaan täytyy sujahtaa viimeistään lastenohjelmien jälkeen. Unipuuhat alkavat siinä 19 aikaan. Melkoisen pervoa rytmitystä :)

Milloin sinä liikut luontevasti? Onko liikuntahetkillä yhteys myös luonnolliseen vuorokausirytmiin?

Pervoa puuroa

2011-11-05T08:08:00.000+02:00

Nyt on menossa tympeyskausi. Väsymystä, voimattomuutta ja haluttomuutta. Mikään ei kiinnosta ja kaikki on ihan tyhmää. Pakotin itseni aamulla klo 06 salille hinkkaamaan crossaria. Tunnin vatkasin eikä tuntunut missään. Hiki toki tuli, mutta ei minkäänlaisia tuntemuksia. Tuo pakottaminen on vähän pelottavaa, koska se on täysin epätyypillistä. Normaalisti olen reipas ja virkeä. Nyt on aivan raato fiilis. Ei hyvä, ei ollenkaan :/

Olen onnistunut kehittämään riippuvuussuhteen chia-siemeniin. Myös turkkilainen luomujogurtti on taas astunut kaappiin. Jostain syystä keho huutaa hapanta ja tokihan se on kuunneltava viestintää. Täytyy myöntää, että tämän hetken hittisotku ei ehkä näytä kovin kivalta. Saattaisi heikompaa jopa oksettaa. Olen nimennyt tuotteen pervopuuroksi. Olkaa hyvä!

Turkkilaista luomujogurttia
Chia-hyytelöä
Glutamiinia
Mustaherukoita
Banaania
Vaniljasteviaa

Ps. Diabeetikoille tiedoksi, että chia-siemenet tasaavat verensokeria. Tieto perustuu huhupuheisiin ja omakohtaiseen kokemukseen. Ugh! :)

Rive, reisi ja rangaistus

2011-11-03T10:28:00.000+02:00

Streptokokki A on asettunut taloon. Ykkösmoka on nielutulehduksen riepoteltavana ja yrittää epätoivoisesti tartuttaa tautia myös kanssa-asujiin. Haha, turha kuvitella tähän ruumiiseen mitään tauteja. Ei ole eikä tule! 14 kuukautta ilman flunssaa. Jatketaan siis terveeltä pohjalta. Tai no, ehkä liioittelua. Tuo terveys siis. Kävin nimittäin salilla. Kahden yön valvominen tuntuu ruodossa. Ei ehkä ollut järkeä hikoilla, mutta näin nyt kuitenkin kävi. Päivän jumppa oli säälittävää sekoilua ja epätoivoista ähinää. Ei ole voimaa, ei sitten yhtään. Kaiken lisäksi sain vielä olkapään kipeäksi ja polven askellusaraksi. Hieno rangaistus hernepussijumpasta. Ihan tyhmää :/

15 minuuttia crossailua
rinnalleveto riipunnasta tangolla 30kg 3 x 10 ( vauvapaino )
ojentajat narulla 12.5kg 3 x 10 ( Jeesus, miten säälittävää!!! )
hauiskääntö tangolla 20kg 3 x 10 ( noloa! )
jalkaprässi 120kg 3 x 10 ( pitäisi mennä 140kg kevyesti )
rive kuulalla 12kg 3 x 10 / raaja ( tekniikkaa )
LC 12kg 3 x 10 / käpälä ( tekniikkaa )
askelkyykkykävely 20 x 6 ( polvi sanoo nou! )

En muista, teinkö jotain muuta. Eikä sillä nyt niin väliä. On ihan hirveän turhauttavaa tehdä minkäänlaisia jumppia, koska vauvatkin suoriutuvat suuremmista painoista ja sehän ei tietenkään käy psyykkiselle hyvinvoinnille, että olen voimaton rääpäle. Korjaan siis, läski rääpäle. Sekin vielä :/

Tämä ei ole minun päivä. Menen nukkumaan ja herään tammikuussa seuraavan kerran. Morjens ja parempaa päivää muille!

Ainoa hyvä asia tässä päivässä on ihqut siivousvälineet. Koskaan en ole niin väsynyt, ettenkö jaksaisi rättiä heilauttaa :)

Riisifantasia

2011-11-02T14:40:00.000+02:00

Hyvä isä sentään, että mummo on väsynyt. Ihan epätodellinen ja kokonaisvaltainen uupumus. Valvoin viime yönä vastentahtoisesti ja nyt tuntuu, että olisin ollut kuukauden hereillä. Tälle päivälle suunniteltu reisitreeni saa todellakin odottaa huomista vapaapäivää. Nyt haluan pörrösukkailla ja yrittää kahvimurhaa itseeni. Pakko olla hereillä iltaan asti ja paimentaa jälkeläisiä.

Ällöttävintä väsymyksessä on se, että tekee mieli ihan hulluna hiilareita. Fantasioin riisipuurosta, taateleista ja luomuomenoista. Etenkin tuo riisipuurofantasia on ihan liian voimakas. Mielenkiintoista, että väsymyksen vallassa mieli huutaa energiaa aivoille, vaikka todellisuudessa kroppa haluaisi mennä nukkumaan. Ristiriitaista viestintää ja jos en olisi oman elämäni asiantuntija, niin olisin hukassa :)

Tänään ei siis treeniä. Fokus hengittämiseen ja ykkösmokan kuumehuurujen laimentamiseen. Huomenna sitten hylkään lapsen ~~kuolin~~sairasvuoteelle ja menen salille vatkaamaan. Sen verran olen itsekäs ja paha akka. Tärkeintä on minun hyvinvointi, haha. Todellisuudessa siis 8-vuotias pärjää kyllä tunnin ilman äidin läsnäoloa ja täten kaikki ovat tyytyväisiä, kun emo saa hien pintaan. Lastensuojelu saa tulla kotikäynnille. Lupaan, että annan lapset suosiolla sijaiskotiin. Ihan pysyvästi ja miellellään lopullisesti.

Läskillä on asiaa

2011-11-01T16:42:00.001+02:00

Tämä aamu alkoi klo 04 kepeällä ja lyhyellä hikoilulla.

100 boksi~~hyppyä~~askellusta
100 istumaannousua alustalla
100 kuulaheilautus

Eihän siinä aikaa tuhrautunut, mutta idea olikin saada nyt vain vähän lämpoöä ruotoon ja kokeilla, kestääkö polvi. Kesti se ainakin toistaiseksi. Kyllähän tämä vammaisuus turhauttaa, mutta olen yrittänyt keskittyä muihin asioihin. Makoilu sujuu tosi hyvin, myös elbailu ja röhnöttäminen onnistuu. Siinä sitä hommaa kerrakseen. Eikä hiljaiselossa kyllä ole mitään pahaa. Niin olen päättänyt. En enää ahdistu siitä, etten loiki 10 kertaa viikossa pää märkänä. Olen priorisoinut yöunet kaiken edelle enkä sinkoile klo 03 aamulenkille. Viime aikoina ole nukkunut ihan kohtuullisesti ja siitä olen kovin kiitollinen. Nukkuminen ja lepääminen on THE juttu. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Hassua, että näinkin pitkään piti räpiköidä vastaan. Kenties nukun levollisemmin senkin vuoksi, ettei takaraivossa ole maaninen ja spartalainen suorituspakko. Mene, mene uudelleen, tee kuolemaa, juokse veri suussa ja oksenna pieniä miehiä suusta ulos!

En tiedä, olenko onnistunut jotenkin leppoistamaan eloani vai olenko vaipumassa keskivaikeaan depressioon. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu luontevammalta ottaa rauhallisesti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ei ole pakko, on vain lupa olla <3

Jotta totuus ei pääse unohtumaan, niin Marie Silmäri antaa virikkeitä treenaamiseen. Jos olisin terveraajainen, niin aloittaisin välittömästi tavoitteellisen treenaamisen. Wow!

Väkivaltainen puusilmä

2011-10-31T06:07:00.001+02:00

Jokohan sitä uskaltaisi treenata? Oikeasti pelottaa, että kipu palaa. Tällä hetkellä koipi on melkein kivuton ja pystyn toimimaan normaalisti. Pientä taustajumputusta on toki edelleen, mutta se on kroonista. Se ei siis häiritse ja olen tottunut siihen. Nyt sitten läski ja turvonnut kroppa kaipaa liikutusta ja psyyke kirkuu hien perään. Hitto, kun en osaa päättää. Toisaalta pari extrapäivää ei olisi pahitteeksi, toisaalta sitten taas pitäisi jo olla juoksemassa mustassa metsässä. Toisaalta ja toisaalta ja blaa-blaa! Joskus on kovin vaikeaa olla itsensä kanssa tiiviissä suhteessa. Toisaalta.

Eilen oli vähän ärtsy päivä. Kiihdyin liikenteessä niin, että sain seitsemän sydänkohtausta ja aivotapahtuman. Jumankauta, mikä siinä ajamisessa on niin vaikeaa? Hyvät ihmiset, älkää tulko tielle, jos ette osaa käyttää tilannesilmää. Kiitos! Pääsääntöisesti olen ihan leppoisa akka, mutta liikenneamebat saavat silmittömän raivon aikaiseksi. Enkä edes yritä hillitä kiihtymystä, kielenkäyttöä ja käytöstäni siinä vaiheessa, kun olen ratissa. Vaarallista kenties, mutta niin on se töppöäminenkin siellä tiellä. PERKELE! Kahdesti olen jopa saanut niin hirveät raivot, että on tullut ihan fyysinen tappelu. Kyllä, näin on käynyt. Haagassa vuonna 2003 ja Nurmijärvellä 2009. Ensimmäisessä tapauksessa kolmion takaa työntyi auto eteen ja ystävällisesti painoin torvea osoittaakseni olevani oikeassa. Nuorehko mies nousi autosta ulos ja tuli riuhtaisemaan oven auki ja sätti minua puusilmäiseksi ämmäksi. Kiihdytys nollasta sataan nanosekunnissa ja pamautin nyrkillä naamaan. Meni poikanen hiljaiseksi, kipitti autoonsa ja kaasutti pois. Nolotti ja hävetti. Odotin jopa kutsua poliisikuulusteiluihin. Ei tullut.

Toinen tapaus oli ehkä hieman liikenneturvallisuutta vaarantava. En uskalla siitä sen tarkemmin kertoa, mutta olin jälleen oikeassa. Herrasmies teki virheen, solvasi h*oraksi ja siitä suutuin. Ikinä en nimittäin ole maksua saanut tahi pyytänyt niistä toimista. Törkeä väitös siis. Taas heilui nyrkki. Tällä kertaa vatsaan ja kiihdytin vielä herran auton peräluukkuun kiusallani siinä määrin, että taisi tulla melkoiset lommot. Tehostin raivoa huutamalla italialaisittain haista *****! Ei tullut poliisi perään. Vielä.

Tänään lupaan käyttäytyä liikentteessä ihan siivosti. Kunhan kukaan ei tule munimaan eteen. Eiköhän me sovita, että motarilla ei ajeta kuuttakymppiä ohituskaistalla eikä pienemmilläkään väylillä mennä alle neljänkympin. Ja kun käännytään, niin ryhmittäydytään reippaasti eikä jarruteteta kolmea kilometriä ennen ramppia kävelyvauhtiin. Niin ja kun parkkeerataan, niin pannaan se auto ripeästi ruutuun eikä sahata tuntia.

Ei muuta. Kiitos ja hei!

Rakkauden Saksa

2011-10-30T11:56:00.000+02:00

Saksa, tuo oikea ja aito kotimaani, kutsuu jälleen luokseen. Jos olisin lapseton ja nuori, niin ottaisin vain menolipun. Valitettavasti en kuitenkaan voi hylätä lapsiani, vaikka ajoittain niin fantasioinkin. Se olisi liian julmaa enkä kestäisi syyllisyyttä. Kumpikaan heistä ole suostuvainen muuttamaan, joten olen olosuhteiden vanki. Sen verran kaunokirjallisuuden värittämää emoa minustakin löytyy, etten pakota lapsiani toimenpiteisiin, jotka ovat puhtaasti itsekkäitä ja omiin tarpeisiin perustuvia. Olen siis jatkossakin suomalainen.

Jostain kumman syystä tunnen kuitenkin olevani enemmänkin saksalaista alkuperää. Kenties se on neuroottinen persoonallisuuteni, joka lepää järjestelmällisyydessä ja turvallisuudessa. What ever, Saksa on kuitenkin rakkauden maa <3 Auf Wiedersehen!

Man muss noch Chaos in sich haben, um einen tanzenden Stern gebären zu können

Fat Fighter

2011-10-29T06:17:00.003+03:00

Hupsista! Taitaa olla tyttö melko turpeassa kunnossa nyt. Kävin vaa'alla. Ei olisi pitänyt, koska muutuin maailman paksuimmaksi. Toki sen olin jo tiedostanut, että housut kiristää ja päätä pakottaa. Menin kuitenkin. Ehkä ihan hyvä, koska olen nyt ennätyslukemissa. Olo on ihan hirveän turpea ja ällö. Johtuu ihan vain siitä, että olen syönyt kahden edestä. Kas kummaa, miten olen tässä viimeisen kuukauden aikana unohtanut, etten enää kuluta tuhatta kaloria päivässä hikoilemalla. Hyvä, jos edes viikossa tulee tuo tonni täyteen. Jos ei kuluta, niin ei tarvitse syödäkään samalla volyymilla. Vanha viidakon totuus, joka pätee myös urbaanissa ympäristössä.

Edelleenkin siis syön paleoliittisten oppien mukaan. Ruoto ei vain kestä yhtään hiilaria ilman liikuntaa ja kaikki jää reisille ja vyötärölle. Eikä se kestä sitäkään, että syön kaksi tuhtia ateriaa vuorokaudessa ja 40 välipalaa. Vaa'an lukemat olivat onneksi niin muhkeat, että sain melkoisen iskun takaraivoon. Aika siis taas siistiä syömisiä. Tänään, tässä ja nyt palaan niuhon paleon pariin ja noudatan sitä koko loppuvuoden. Hiilarit minimiin enkä tilaa yhtäkään mangopussia enää ikinä iHerbistä. Tai en ainakaan tänä vuonna. Kehoni voi paremmin, kun olen niuho. Se nyt vaan on niin, että hiilari ruokkii hiilaria ja mitä enenmmän, niin sitä enemmän. Terveelle ihmiselle se ei ole turmiollista rouskuttaa omenaa ja kuivahedelmiä. Sairaalle ja epänormaalille metabolialle se on ihan killeriä.

Treenit edelleen tauolla. En tiedä, jeesaako serrapeptaasi sen verran, että leposärky on laantunut vai onko kyseessä puhtaasti se, että pidän koipea totaalilevossa. En tiedä. Särkylääkettä en ole tarvinut kahteen päivään ja se on hyvä asia. Lähipäivinä uskallan varmaankin suorittaa hikoilutoimia.

Laihaa viikonloppua! :)

Pipoilua

2011-10-27T07:36:00.000+03:00

Edelleenkin treenit tauolla. Ei ahdista, mutta pipoa kiristää sen verran, että murisen mitättömistä asioista. Tänään on pakko nilkuttaa salille. On päästävä veivaamaan edes läskikäsiä. En tosin tiedä, onko se kovin järkevää. Tuskin, mutta mikäs tässä elämässä nyt sitten muka olisi muutoinkaan järkevää.

Illalla on luvassa ihan parasta viihdettä. Popparit esiin ja sohvalle. Näytös voi alkaa. Keskustelu tulee olemaan kiihkeä ja oikeastaan odotan enemmänkin nettitappeluja, joita tuosta sikiää. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja ja oheinen videokin on pipoviihdettä parhaimmillaan :)

Viimeinen oljenkorsi

2011-10-26T07:46:00.000+03:00

Ihanan dramaattista. Ihan kuin tässä olisi henki lähtemässä. Ei sentään. Edelleen ollaan polviteemassa. Sain eilen käyttööni serrapeptaasia ja hyaluronihappoa ja nyt mielenkiinnolla seuraan vaikutuksia kehossa. Todennäköisesti minkäänlaista apua ei ilmene, mutta olen päättäynyt uskoa tehoon. Mielellä on mahtava voima ja haaveilen, että voin kyykistellä parin viikon päästä ilman kipuja. Mikäli näin ei ole, niin sitten uskon länsimaisen lääketieteen ja leikkaushoidon ihmeisiin. Ensin kuitenkin muut keinot.

Tämäkin päivä menee kylmähoidon kera sohvalla. Kohoasento ja pakastettu kaurapussi jeesaavat sen verran, että olen tyytyväinen. Kovasti hinkuan salille, mutta ei nyt ole mitään saumaa hiippailla sinne. Pötkötellään ja hengitellään. Olo on ihan siedettävä näinkin. Rauhaa ja rakkautta riittää, joten mihinkäs tässä nyt olisi hoppu ;)

Sairaalalaulua

2011-10-25T14:51:00.000+03:00

Kodeiinipöllyssä ei ole kiva olla. On lötkö olo ja unettaa. Kipu on koivessa edelleen yhtä jäytävänä. Sohvalla makoillessa ja raaja kohoasennossa on helpompaa. Kävely tekee tiukkaa ja siksi olenkin makuuhaavojeni kanssa suosiolla vaakatasossa. Yritin käydä kaupassa, mutta askeltaminen ulkorappusissa käännytti takaisin kotiovelle. Ei hyvä ajatus. Onneksi sain kotiinkuljetuksella ~~suklaata~~ ruokaa, joten en sittenkään kuollut nälkään. Kulutus on nolla, joten täytyyhän sitä ylläpitää rasvamassaa reippaalla syömisellä. Voin sitten viikon makaamisen jälkeen itkeä lihavuuttani, joka on siis pysyväisongelma :)

Polvessa on sellainen pienimuotoinen vika, että sieltä puuttuu ulommainen nivelkierukka. Täten iskunvaimennusta ei siis ole ja kun kaksi luuta hinkkaa toisiaan vasten, niin väistämättäkin se sattuu. Tilanne on päässyt nyt sen verran ärhäkäksi, että kipu on läsnä 24/7. Ei riitä pelkkä rasituksen jälkeinen jomotus. Ratkaisu tähän on se, että menen leikkaussaliin, polvi putsataan ja toimenpide uusitaan säännöllisin väliajoin. Liiallista rasitusta tulisi myöskin välttää. No niinpä niin. Makaa loppuelämä ja ole hiljaa!

En ole hiljaa enkä ihan kevyin perustein mene myöskään leikkaussaliin. Pelottaa niin julmetusti jo pelkkä ajatuskin. Etenkin se, että toimenpide suoritettaisiin ilman yleisanestesiaa. Ei helvetti! Kahden lapsen sektiosynnyttäminen oli jo niin traumaattista, etten todellakaan halua olla tietoinen mistään operatiivisen ryhmän työskentelyistä ja ruumiinosiin työntymisistä. Jos on pakko mennä sairaalaan, niin silloin se tulee tehdä niin, että olen totaalisen huumattuna. Vellip*rse kun olen, niin siksi en uskalla mennä edes lääkäriin. Naurettavaa. Yes, I know.

Tilanne vaatii nyt sairaalalaulua.

Kipusisko

2011-10-24T18:09:00.000+03:00

Kivun määrä lienee vakio. Emotionaalisesta kivusta kun päästiin, niin tilalle astui jäytävämpänä kuin koskaan polvikipu. Tällä hetkellä tekisi mieli itkeä. Tai vaihtoehtoisesti suorittaa omatoiminen anestesia. Kipu on jomottava ja viiltävä. Koko ajan läsnä. Aamulla hinkutin aerobista ja sen jälkeen polvi jo vihjasi, että kannattaisi lopettaa. En tietenkään kuunnellut, vaan jatkoin vielä salitreenillä. Nilkuttaessa takaisin kotiin tuli ohikiitävästi mieleen, olisiko lääkärikäynti paikallaan. Ei kuitenkaan vielä. Paitsi ehkä kohta joudun menemään päivystykseen, kun särky alkaa viedä tajun. Tällä kertaa en edes liioittele, kun totean, että viikset ovat märkänä pelkästä kivusta. Sattuu!

Jänskättää hieman, miten yö tulee sujumaan. Kivun kanssa on mahdoton nukkua. Lääkkeitä en käytä, joten hakkaan varmaan itseäni puukolla silmään ja siirrän kipua toisaalle. Tai sitten vaadin ambulanssikuljetusta päivystyspolikinikalle. En tiedä. Ei pysty nyt ajattelemaan.

The Päätös

2011-10-23T15:50:00.000+03:00

Aamulla vielä ujelsin ahdistuneena. Kävin hinkkaamassa poikaystävää salilla ja siinä hikoillessa sain jotain omituista energiaa ja virtaa. Sain tehtyä pitkään velloneen päätöksen ja kas kummaa, kaikki tuskatilat ja vatkaamiset katosi. Tuntuu ihan järjettömän hyvältä ja olen niin innoissani, etten pysy pöksyissäni.

Tämä on oikein. Tämä on oikea ratkaisu ja olen happy! Avaan aihetta jossain vaiheessa, vielä on liian aikaista kiekua mitään. Iloitsen siis nyt siitä, että vihdoin uskalsin tehdä päätöksen. Se on ensimmäinen askel. Good girl <3

Ahdistuslaulut

2011-10-23T08:23:00.002+03:00

Heti ensimmäisenä on sanottava, etten katsele töllöä. Ainoastaan tylsiä dokkareita satunnaisesti ja nekin yleensä netistä. Eilen erehdyin makaamaan sohvalla apaattisena ja neppailin kanavilla. Osuin X Factorin kohdalle ja jäin mulkoilemaan esiintyjiä. Näiden kahden kohdalla tuli itku. Itkettää edelleen ja haluan jakaa itkut.

Osaan olla tosi hienosti ahdistunut ja stressaantunut. Kiitos siitä itselleni ja kiitos myös siitä, etten ole tarpeeksi rohkea, jotta ryhtyisin toimenpiteisiin. Huomenna sitten. Se on hyvä päivä aloittaa aina jotain uutta ja vanhaakin. Huominen. Se on hyvä päivä :)

Jumitustila

2011-10-22T06:09:00.000+03:00

Nyt ei mene pässillä hyvin. Olen nimittäin jäänyt jumiin mukavuusalueelle ja sen vuoksi joudun nyt sitten kärvistelmään erinäisten asioiden kanssa. Pitäisi potkaista itseään takaraivoon ja työntyä väkisin kohti tuntematonta ja uutta. Jumittaminen on ällöttävää ja vihaan sitä kaikissa ihmisissä. Myös siis itsessäni. Mutku ja sitku ja huomenna ja ihan kohta. J*malauta akka, nyt vauhtia!

Kyseessä ei ole mikään treenitehtävä. Lähinnä vain sellainen pieni asia kuin loppuelämä. Ei sen kummempaa eikä suurempaa. Pitäisi tehdä päätöksiä ja kerätä rohkeutta. F*ck vaan konditionaalimuodolle.

Ottaisin mielelläni ruman lyönnin takaraivoon, ilkeämielisiä solvauksia ja nyrkin silmään. Josko vaikka sitten saisin riehaannuttua sen verran, että lähtisi mopo alta. Help, anyone?

200 metriä suklaata

2011-10-21T11:34:00.000+03:00

Kannelmäen Prismassa on avattu temppurata. Tervemenoa!

Epäkelpo reisihinkkaus

2011-10-19T11:41:00.000+03:00

Tänään oli vuorossa reisivoimistelu. Säälittävää räpellystä kipeällä koivella. Leposärky palasi aamuyöstä ja unet jäivät taas siihen. Menin kuitenkin aamulla vatkaamaan jalkoja. Ei olisi kannattanut. Hiki tuli, vaikka treeni oli jälleen tuolijumppatasoa. Viis siitä ja jomotuksesta.

alkuhinkkaus crossarilla 15 min.
jalkaprässiä 70kg x 10, 80kg x 10,90kg x 10, 110kg 3 x 12, 120kg 3 x 12
askellus 50cm alustalle 50 / kinttu
askelkyykky 10kg lisäpainon kera 4 x 10 / koipi
sjmv 3 x 12 pumpulipuikolla ( painoa en kehtaa kertoa, se on jo niin noloa! )
loppuun fillarointia halvaantuneella jalalla 10 min.

Säälittävää! Oikeasti :/ Näillä mentiin nyt kuitenkin ja loppupäivän olenkin kylmäpussin kera sohvalla. Kuuntelen mielenterveysmusiikkia ja mietin, mistä voisin ostaa ruumiinosia omaan käyttöön.

Kiroilua ja kiukkua

2011-10-18T11:08:00.000+03:00

Voi p*rse! Olin viikon ilman minkäänlaista liikuntaa, koska murjotin ja osoitin mieltäni. Eilen sitten villiinnyin ja hikoilin kolme tuntia. Tein ihastuttavan rääpälejumpan, kohdistuen selkään ja vatsaan. Minipainoilla, mutta fiilis oli ihan mieletön. Olin onnellinen. Tänään en sitten enää ole onnellinen. Hilpeänä lähdin gymille ja tarkoituksena oli tehdä rinta-olkapäätreeni. Aloitin iloisesti vartin crossarihinkkauksella ja siirryin sitten ohjelman mukaisesti äheltämään käsipainoilla vinopenkkipunnerrusta. Voi isäkissa ja s*atana! Mikä ihmeen lähopää olen, etten tässä vuoden aikana ole oppinut sitä, että tällä raajalla ei punnerreta yhtään mitään?! Ei jumppakepillä, ei käsipainoilla eikä tangolla. Mikä v***u siinä on, ettei mene jakeluun?!

Ketuttaa niin, ettei veri kierrä. Joku aivokurkiaisen osa on ilmeisesti vahingoittunut myös, koska ei perkele mene viesti perille! Turhautumisen määrä on taas melko huima ja voisin hakata itseäni kirveellä takaraivoon ihan vain sen vuoksi, että harmittaa. Ei ole kovin kehittynyt tapa purkaa turhautumista. Pitäisi kai mennä johonkin terapiaan valumaan nihkeälle nahkasohvalle ja miettimään, mikä on mennyt vauva-aikana vikaan, kun en ehdollistu edes kivulle.

Terapian sijaan menen hierojalle ja toivon, että hän pieksee pahat henget pois kehosta ja voin huomenna tehdä jalkatreenin ja huutaa taas sitä, että koipi on kipeä. Ei muuta sanottavaa. PERKELE!

Ps. Saako jostain ostaa lihaksia?

Väsynyttä vääntöä

2011-10-17T07:16:00.000+03:00

Olen sangen uupunut kaikenlaisiin ravitsemusvääntöihin ja sisältökeskusteluihin. Viimeisen vuoden olen kiihdyttänyt itseni überkiukkuun joka päivä terveysteemoilla. Tänään hiilarihulluutta, huomenna rasva-anarkiaa. Jotenkin tuntuu, että jokaisella asiantuntijalla ja näppiksen käyttäjällä on vain tarve olla oikeassa. Silmissä suhisee tuhansia tutkimuksia ja kaikki osoittavat ristiriitoja toisistaan. Toki myönnän, että nykyinen lautasmalli on ihan hanurista ja se tekee ihmisistä sairaita, mutta miten tämä hirveä vellova ravintoväittely vaikuttaa perusihmisen elämään? Osta voita, älä osta. Osta rypsiöljyä, eikun sittenkin kookosta. Tai hei, älä käytä mitään, tai jos kuitenkin tekisit itsellesi oliiviölkykylvyn ilman hiilareita. Tai ei sekään ole oikein, älä syö mitään tai korkeintaan hyviä hiilareita ja niitäkin vain kolme gramaa ennen lounasta.

Miten ihminen voi tehdä itselleen tervehenkisiä valintoja, kun ovista ja ikkunoista syöksyy toinen toistaa hullumpia ja ihmeellisimpiä ohjeistuksia? - Ei mitenkään. Ihminen tulee kipeäksi, ainakin mentaalisesti. Rationaalinen ajattelu on kadonnut ja homo sapiens on vieraantunut itsestään. Tollona seistään kaupassa ja odottetaan uusimpia ohjeita siitä, mitä kärryyn on soveliasta työntää. Tänään ruisleipää ja ensi viikolla kenties luomulaatuista pölyä. Koko ravitsemusgenre on karannut lapasesta ja kansa on hukassa. Se on minun subjektiivinen käsitykseni tästä hetkestä.

Haluan irtisanoutua kaikesta terveyskeiton hämmentämisestä. Minä tiedän, mikä on hyväksi. Minulle siis. Ihan itsekkäästi, vain ja ainoastaan minulle. Lähdetään siitä jatkamaan elämää, että pidetään huoli omasta hyvinvoinnista, kuunnellaan kehoa ja toimitaan sen käskyjen mukaan. Ei sen mukaan, mikä on päivän trendi. En halua lukea uusinta meta-analyysia siitä, miten marsut ovat jaksaneet juosta vauhtipyörässä bataatin voimalla puoli minuuttia pidempään. En ole marsu eikä kehonikaan ole marsun muotoinen. Ainakaan ihan aina.

Se, että irtisanoutuu itsensä kiihdyttämisestä, ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi silmät suljettuina eikä havainnoisi ympäristöään. Ehei, ei ollenkaan niin. Valppaus on aktiivinen olotila. Toki jatkan keskustelujen seuraamisia edelleen ja olen avoin uusille asioille. Lopetan vain turhanpäiväisen rätkyttämisen ja ahdistumisen. Loppu ja piste! :)

Sis.pornograafista materiaalia

2011-10-16T17:27:00.000+03:00

Huomenna voitte lukea Iltalehden viihdeuutisista, miten ~~21-vuotias~~ 36-vuotias nainen söi itsensä hengiltä. Se olen minä. Tai olin. Lienee aiheellista käyttää jo tässä vaiheessa imperfektimuotoa. Merkityksellinen hetki mediassa luvassa. On todennäköistä, että vatsa räjähtää ensi yön aikana. Viikko ilman treeniä ja viikko ihan järjetöntä syömistä. Korreloivat toisiaan. Voin tunnustaa, että olo on ihan vähän läski.

Huomenna menen salille, jos olen vielä elossa. Rääkkään ruotoani ja hinkkaan itseni sairaaksi. Ihan vain sen vuoksi, että loppuu syöminen. Ja tietenkin sen vuoksi, että saisin itseni tähän kuntoon mahdollisimman pian...

Elämän tarkoitus

2011-10-16T10:37:00.000+03:00

Siinä se. Ei mitään lisättävää ♥

The Fifth Day

2011-10-14T16:31:00.000+03:00

Viides päivä ilman liikuntaa. Olkapää on jees ja ihanan lempeän tuntuinen. Polvi sen sijaan on ihan hävyttömän kipeä. Leposärkyä ja jomotusta. Kävely parkkipaikalta kotiin on liiallista rasitusta. Aavistuksen verran pännii, mutta ajattelin vielä muutaman päivän pitää sitä levossa ja varata sitten lääkäriajan. Polvi on ollut kesäkuusta asti kipeä 24/7. Nyt se on niin kipeä, ettei sitä pysty käyttämään juuri mihinkään. On se hieno olla raajarikkoinen :/

Työrintamalla kuohuu. Olen yrittänyt olla Zen. Yksikään työpaikka ei ole sen arvoinen, että kesken päivän lentää laatta ihan pelkästä raivosta. Näin kävi. Toisaalta se helpotti, toisaalta ei. Tammikuussa on helpompaa, siihen asti pitäisi keksiä jotain sellaista toimintaa, josta maksettaisiin edes sen verran, että saan asuntolainan maksettua. Mielellään makuutyötä, koska koipi ei kestä fyysistä hillumista. Any ideas?

Kääpiökasvuinen Lassie

2011-10-12T17:54:00.002+03:00

Koira-ajatus on hautunut kaikessa rauhassa. Taannoinen terrieripohdinta aiheutti sen, että sain runsaasti varoitteluja luonnehäiriöistä ja yleisestä hankaluudesta. Siirryttiin sitten seuraavalle tasolle keskusteluissa ja jouduin vähän löysäämään pipoani ja vaatimuksia rodun suhteen. Tällä hetkellä neuvottelut ovat siinä pisteessä, että olen hyväksynyt pitkäkarvaisemmankin mallin.

Vastavuoroinen keskustelu on jahkausvaiheessa. Sopimusneuvottelut ovat päässeet siihen pisteeseen, että hankita-ajankohta tulee olemaan koulujen loppuminen keväällä, jotta esikoisrääpäle on täydessä valmiudessa siivoamaan ruikkivan koiran jätöksiä. Minähän en niitä siivoa. Ainakaan vielä tässä suunnitteluvaiheessa :)

Tällä hetkellä olemme kääntymässä tähän pehmoleluun:

Kuva löydetty Googlen kuvahaulla.

Taatelikänni

2011-10-11T15:37:00.000+03:00

Ihan hullu päivä töissä. Monella eri tasolla. Ei niistä sen enempää kuitenkaan. Tilanne päässä on sen verran jäytävä, että haaveilin koko kotimatkan perinteisestä mielenterveyskännistä. Fantasioin vodkapullosta ja nousuhumalasta. Siitä tilasta, jolloin ei olla köyhiä eikä vajaakuntoisia. Päädyin kuitenkin jälleen kerran pidättäytymään. Siitä tulisi vain paha olo enkä edes saisi alas drinksua. Turhaan siis edes yrittäisin.

Huppelin ja pöhnän voi saada myös taatelilla. Etenkin diabeetikko pääsee sirittävään humalatilaan helposti ja sydänkin hakkaa takykardisena hyvin helposti. Väsymys ja voimattomuus ovat myös samaa sarjaa etanolin kanssa. Ei siis hätää. Alkoholivammainenkin voi saada kännit, jos vain omistaa huonon haiman. Tänään siis kännätään!

Ps. En suoranaisesti väitä, että oheisen sävelmän kertosäe olisi osoitettu mihinkään tiettyyn osoitteeseen tai kenellekään henkilökohtaisesti. Voihan se olla niin tai sitten ei.

Hyvästi hinkkaukset

2011-10-09T08:49:00.000+03:00

Raskaita ajatuksia. Olen päättänyt lopettaa kaiken treenaamisen. Pakkohan se on toimia ruodon mukaan, jos aion elää edes kohtuullista elämää vielä jokusen vuoden. Jokainen väkisin tehty toisto olkapäällä tekee tuhoa. Jokainen juoksuaskel tai kyykky-yritys paskalla polvella aiheuttaa vaurioita. Ne sekoilut näkyvät sitten myöhemmällä iällä ikävämmin. Nyt ne kivut ja ontumiset tuntuvat tässä hetkessä. Faktahan on se, että olkapää ei enää koskaan tule olemaan normaali eikä se kestä painoharjoittelua. Polvi on klesa, siinä on rakenteellinen vika sekä tapaturman aiheuttama kierukkavamma. Sekään ei tule olemaan koskaan normaali. Lisäksi sitten on tämä ihastuttava krooninen sairaus, jota diabetekseksi kutsutaan. Sekään ei yhtään tykkää siitä, että teen spartalaisia rääkkäyshinkkauksia korkealla sykkeellä. Sen mielestä parasta liikuntaa on pitkäkestoinen ja matalasykkeinen hiippailu. Se sopii sille.

Minulle ei sovi. Tai ei ole siis sopinut aiemmin. Nyt se kai on otettava totuus käsittelyyn ja yritettävä hyväksyä se, että rauta ei enää nouse väkisin. Hanskat tiskiin vaan ja vesivoimisteluun. Jepulis. Kovin on kirkasotsaiset ajatukset tällä hetkellä. Dislike! Lihasmassa, se vähäinen siis, on kadonnut. Kädet ovat löllöpatukat, koska treenit ovat olleet ihan apukoulutasoisia jo vuoden. Olkapäissä ei ole yhtään mitään. Siellä sentään joskus ihan pikkuisen oli. Sen verran, että sen huomasi oikeassa valossa. Enää ei tarvita valoja. Tarvitaan vain totuuden hyväksymistä.

Homman nimi on nyt siis se, että jatkan hikoilua kivuttomilla keinoilla. En yritä enää väkisin roikkua tangossa enkä paiskoa kuulaa. En haaveile vipareista enkä thrustereista. Ihme kyllä en ole ahdistunut tästä päätöksestä enkä halua sahata kurkkua auki. Omituisen levollinen olo. Kenties olen tehnyt tiedostamattoman surutyön jo tässä viime kuukausien aikana ja nyt vain suollan sen suustani ulos. Tai sitten olen defensiivisessä tilassa ja psykoosi pamahtaa päälle lähipäivinä. Täytyy kuitenkin yrittää muistaa se, että elämä jatkuu. Voin edelleen olla ihan onnellinen crossarin kanssa ja metsäkävelyillä. Ehkä.

Moi, mä olen normaali

2011-10-08T09:13:00.000+03:00

Parisen viikkoa niuhotusta takana. Olo on mukava. Mitään suuria muutoksia en ole havainnut enkä niitä edes lähtenyt metsästämään. Kunhan on kiva olla. Nyt on ja olen oikein tyytyväinen. Kahdella mokalla on menty. Ensimmäinen oli pipari ja toinen oli eilinen lihapulla. Ei paha siis ollenkaan. Ei ole ollut yhtään vaikeaa, koska olen noudattanut paleoliittista pupeltamista about 1½ vuotta eikä mitään järkyttäviä muutoksia ole nyt siis tehty. Vähän vain siivottu. Eilen kaipasin aamukahviin lurauksen luomumaitoa, totesin kuitenkin etten tarvitse sitä ja jatkoin elämääni. Suklaata ei ole juurikaan tehnyt mieli. Paitsi yhtenä päivänä. En kuitenkaan katso epäonnistuneeni. Tai sitten selittelen. Pointti nyt kuitenkin on se, että raakasuklaa ei ole boikotissa. Ja seli-seli ;)

Kaikkien hukattujen ja kalorikeskeisten vuosien jälkeen olen tullut kotiin ja näköjään pysyn kotona. Olo on hyvä, kun syön paleo-oppien mukaisesti. Toki niitä notkahduksia ja joskus pidempiäkin aikakausia tulee ja keho antaa palautteen tietenkin välittömästi. Kaikki vaan tuntuu niin luontevalta paleon kanssa. Tämän tiukistelun tarkoitus on puhdistaa ruotoa virhevalinnoista. En ole edelleenkään laihduttamassa ja semiläskinä eläminen on ihan mukavaa.

Tässä iässä en halua enää olla ilkeä itselleni. Nautin siitä, että syöminen on normaalia. Kaikki on normaalia. En joudu taistelemaan enkä koe syyllisyyttä mistään. Entisessä elämässä kaikki päivät kuluivat syyllisyydessä ja itsensä soimaamisessa. Bad girl, tyhmiä valintoja, mutta ota nyt vielä toinenkin keksi. Nyt otan keksin, jos haluan. Harvemmin haluan, mutta teen sen sitten rehellisesti ja kärsin seuraukset. En tiedä, onko liioittelua sanoa, mutta paleo on pelastanut elämäni. Se on kohottanut elämänlaatua, se on tehnyt elämästäni normaalia ja suhteeni syömiseen luontevaksi. En ole ruoka-ahdistunut ja nautin siitä ihanasta tunteesta, että olen vapaa pakko-ajatuksista ja syömiseen liittyvistä märehtimisistä. Syön nälkääni ja olen syömättä, kun ei ole nälkä. Niin ihminen toimii. Normaali ihminen.

Perjantai-illan pönötystä

2011-10-07T18:35:00.000+03:00

Mielenterveydellinen viihdelinja on avoinna klo 13-21. Puuduttavaa pönötystä ja tekoempaattista nyökyttelyä. Parit pillerit purkkiin ja siinä oli se työvuoro. Ei kovin haasteellista eikä tuottavaa. Toisaalta ei kyllä myöskään syytä piipittää mistään. Kaikki tuntuu olevan kivasti kohdallaan. Tokihan sitä voisi jossain muuallakin viettää päivät ja viikonloput, mutta juuri nyt ei ole akuuttia tarvetta lähteä muuttamaan elämää. Mennään nyt näin ja kyllä sitä tuossa joulukuussa viimeistään taas tulee kiljuttua. Nyt ei kiljututa.

Hikoilin tänään kaksi tuntia. Kivasti tuntuu hanurissa askelkyykyt. Olen rakastunut lisäpainollisiin kyykkyihin ja jostain syystä polvi suostuu yhteistyöhön. Muut kyykyt ovat boikotissa. Iloa nuokin tuottavat, joten hinkataan niitä :) Juoksutkin ovat nyt kieltolistalla. Siksi aamujuoksu vaihtui tunnin crossarinylkyttämiseen ja onhan sekin parempi kuin ei mitään. Toki olisin halunnut juosta rillit huurussa syksyisessä maastossa, mutta kaikkeahan ei voi saada. Ei edes terveitä ruumiinosia. Edelleenkään en mene lääkäriin koiven takia, koska pystyn elämään sen kanssa. Siinä vaiheessa, kun olen pyörätuolissa, niin saatan harkita rullaamista lääkärikeskukseen. Nyt EN mene.

Olkapää on myös onneton. Tilanne on siis stabiili. 20kg rinnallevedot aiheuttivat taas jomotuksen. Hassua on se, että monta kertaa viikossa täytyy kuitenkin heitellä sitä ruikkua tankoa ja kokeilla, josko se jo raaja kestäisi. Ei se kestä. Ei enää ikinä, mutta urpona en suostu uskomaan. Ehkä siinä on myös jotain luopumisen tuomaa tuskaa mukana ja yritän ohuesti olla treeneissä kiinni. Tänään tosin ensimmäistä kertaa ihan rehellisesti ajattelin, että pitäisikö panna jumppatossut naulaan ja lopettaa kaikki painoharjoittelu. Saattaisin olla ihan onnellinen myös pelkällä aerobisella liikunnalla. En tiedä. Täytyy pohtia.

Kookospornoa

2011-10-06T17:47:00.000+03:00

Jatketaan kauneudenhoitoteemalla. Tänään opin sen asian kookosöljystä, ettei ehkä ole ihan järkevää voidella itseään kauttaaltaan ennen treeniä. Saattaapi hieman tuo hiki lentää ja jopa niin voimakkaasti, että se öljyhiki aiheuttaa liukastumisvaaran. Meinasi 16kg:n kuula lentää seinästä läpi, kun tein spagaatin omaan hikeeni. Auts, vähän sattui. Onneksi olen kuitenkin notkeaa laatua, ettei se genitaalialueen lävähtäminen laattalattiaan lääkintämiehiä vaatinut sentään. Tosin ei se olisi haitannut, vaikka ensihoitoryhmä olisikin tullut eteiseen viihdyttämään minua. Ja tässä yhteydessä ei ajatella kookosöljyttyjä pelastusmiehiä...

Muutoin tuo kookosöljy on ihana ihonhoitotuote. Illalla naamaan, aamulla missikisoihin. Tai vähintään geriatriseksi malliksi. Jotenkin tuntuu, ettei se tuki edes ihohuokosia yhtään. Tyynyliina tietenkin on mukavan öljyinen, mutta mitäs siitä. Onneksi on luontoa tuhoavaa Arielia. Hyvästi spurgurasvat ja markettiliemet. Tästä hetkestä lähtien siirrän kookospönikän kylpyhuoneeseen ja suoritan kosiorituaaleja siellä sen kanssa. Kyllähän tässä jo ollaan ihan pornon puolella kohta. Sen verran on kiihkeä mieliala.

Dermatologinen ihme

2011-10-06T06:30:00.000+03:00

Eilen vinguin iho-ongelmia. En piipitä enää. Tein illalla syötävän kasvonaamion ( en tosin syönyt, vaikka olisinkin halunnut imeskellä omaa ihoani ), jonka vaikutus oli huumaava. Juuri ja vain tämän ansiosta nukuin pitkästä aikaa hyvin ja koin ihmeparantumisen. Homma meni näin:
½ dl luomulaatuisia kaurahiutaleita
2 tl kotimaista luomuhunajaa
1 tl laatusuolaa
Luraus lämmitettyä pullovettä
Kaikki sekaisin ja naamaan vartiksi. Makoilin kauraleipä naamassa saunan lempeässä lämmössä ja viimeistelin setin kookosöljyllä. Tänä aamuna, kun tervehdin itseäni peilistä, kaikki ihovauriot olivat kadonneet. Ilmeisesti Jeesus kosketti yöllä tai sitten stressihormonit tasaantuivat. Tai ehkä molempia. Pääasia, että ihmeparannuin hyvin vakavasta ihosairaudesta :)

Ps. Tänään hikoillaan taas <3